Tarjoukset
Tarjouspyyntöpalvelu
Seuraa meitä Facebookissa
Olen käynyt sekä klassisen hieronnan ammattitutkintoa että rentouttavan hieronnan tutkintoa (tuntologi), joten osaan klassista hierontaa ja rentouttavia hierontahoitoja. Minulta onnistuvat kotikäynnit tai voin hieroa asiakkaita myös kotonani.
Olen suorittanut koti-, laitostalous- ja puhdistuspalvelualan ammatillisen perustutkinnon. Esim. kotiin tai toimistoon siivousapua. Osaan laulaa; olen ollut Suomen suurimmassa viihdekuoro Buffossa ja laulan bändissä. Voit tilata minut laulamaan esimerkiksi syntymäpäiville tai muihin tilaisuuksiin, joko yksin tai kitarasäestyksellä.
Osaan teroittaa pyörösahanteriä, juottaa palat kiinni kenttäsahanteriin, palvella asiakkaita puhelimitse (suomeksi), laittaa ruokaa, leipoa, laulaa, hieroa, siivota, keskustella ja kuunnella, halkoa puita.
Toimialue noin 20-40 kilometrin säteellä Tuuloksesta. Kysy rohkeasti lisätietoja palveluistani joko sähköpostitse tai puhelimitse.
Monipuoliset hieronta- ja hyvinvointipalvelut ensisijaisesti naisasiakkaille Suomessa koulutetulta hierojalta. Palvelen omassa toimipisteessäni Espoossa, mutta kotikäynnitkin onnistuvat pääkaupunkiseudulla. Minulta voi kysyä tarjousta myös esimerkiksi yritysryhmälle.
Lisäksi minulta saa luvanvaraiset kotipalvelut lapsiperheille koko Uudenmaan alueella. Olen koulutettu lähihoitaja, ja palvelen asiakkaita kokonaisvaltaisesti lastenhoidosta pieniin siivoustöihin ja ruuanlaittoon.
Kaikissa palveluissani panostan laatuun ja pitkäkestoisiin asiakassuhteisiin. Olen kuunteleva ja asiakkaan tarpeet huomioon ottava moniosaaja, joka tekee työtään suurella sydämellä.
Aloitan toiminnan elokuussa 2024, mutta yhteyttä voi ottaa aiemminkin.
Haluan auttaa sinua voimaan paremmin niin arjessa kuin työssä. Jokainen asiakas on minulle yksilöllinen. Toimipisteeni sijaitsee Lahdessa Aleksanterinkadulla, ja minulle käy kaikki yleisimmät maksutapaetuudet. Voit kysyä myös lahjakortteja tai edullisempia paketteja esimerkiksi yrityksille tai urheiluseuroille. Ajanavaraukset puhelimitse, sähköpostitse tai varaaheti-nettipalvelun kautta.
Monipuoliset valokuvauspalvelut yksityisille sekä yrityksille studiossa Jyväskylässä tai miljöössä koko Keski-Suomen alueella. Lisäksi ripsi- ja kynsipalvelut sekä rentouttavat hieronnat.
Kaikki saman katon alta.
Koulutetun hierojan palvelut joko toimipaikassa tai asiakkaan luona. Nyt ensimmäinen hieronta 60 min vain 30€ tai 90 min 40€. Kotikäyntihinnat vain 40€ (60 min) tai 50€ (90 min). Mitään lisäkuluja ei tule.
Koti- ja yrityskäyntejä teen laajalla alueella, tarvittaessa koko Uudenmaan alueella. Mukanani tuon hierontapöydän, peitteet ja kaiken muun tarvittavan. Porvoon keskustassa hieron viihtyisässä olohuoneessani. Voit kysyä minulta myös yhteistyötä urheiluseurojen kanssa.
Varaukset 0407584413 tai sähköpostilla.
Ota yhteyttä ja teen parhaani jumien avaamisessa ja/tai rentoutuksessa.
Normaalihinnat ensimmäisen kerran jälkeen:
60 min 40€, 90 min 50€.
Kotikäynnit +10€ (ei muita lisäkuluja).
Ps. Myös nyrkkeilyvalmennukset ja liikunta/ravintoneuvonta. Nyrkkeilyssä valmennettavani ovat voittaneet yli 10 Suomen mestaruutta.
Olen luontaishoitaja Tarja Tuusulan Lahelasta.
Oma henkinen kasvuni on alkanut noin nelikymppisenä. Sisältäni alkoi kumpuamaan halu ymmärtää, oppia laajemmin ja syvemmin elämää. Mitä muuta on, kuin tämä fyysinen keho ja onko jotain muutakin, kuin se mitä emme näe silmillämme? Mietin myös, mitkä asiat tuovat hyvää oloa itselleni, miten saa omilla valinnoillani elämääni paremmaksi? Niin sitten alkoi valikoitumaan erilaisia kursseja ja luentoja, jotka kutsuivat ja auttoivat minua eteenpäin omalla polullani. Uskon, että Reiki-kurssi 1 ja 2 käytyäni vuosina 2007 ja 2010 ovat olleet ne, jotka ovat laittaneet alulle oman prosessini. Ja henkinen kasvu jatkuu yhä:)
Aiempi työhistoriani on sosiaalialalta ja työskentelin perhetyössä noin 30 vuotta. Työ oli mieluista ja antoisaa ja koen kasvaneeni työn mukana vuosien varrella. Kuitenkin jostain sisältä alkoi kumpuamaan olisiko jokin muu työ, jossa voisin tehdä asiakastyötä, mutta eritavalla. Niin sitten löytyi muita kiinnostavia luontaishoitoja Reikin lisäksi ja opiskelin niitä vuosina vuosina 2018-2020. Valmistuin myös rentoutusvalmentajaksi toukokuussa 2024.
Ajattelen, että on hyvä hoitajana tuntea itsensä, tunnistaa omat vahvuudet ja ne heikkoudet. Siten kykenee tarjoamaan kokonaisvaltaisia luontaishoitoja ja kannustamaan toisia löytämään ne hyvät asiat elämässään. Jokaisella meillä on täällä oma polku mitä kuljemme. Valinnoillamme voimme lisätä paljonkin omaa hyvinvointia:)
Tavoitteeni hoitajana on, että saat hoidostani apua ja voimaa elämääsi:)
- Tee elämästäsi oman näköinen, olet sen arvoinen -
Minut löytää myös Facebookista hoitohuone keho ja mieli Tarja Tervo sekä Instagramista hoitohuone keho ja mieli:)
Koulutukseltani olen sosiaalialan ohjaaja 1998 > laillistettu sosionomi 2017
* Neuropsykiatrinen valmentaja (nepsy) 2021
* Rentoutusvalmentaja 2024
Tarkempia tietoja palveluistani ja niiden hinnoista löydät kotisivuiltani.
MONIPUOLISIA PALVELUJA TARPEEN MUKAAN
Tarjoan palveluja eri tarpeisiin yksityisille ja yrityksille Päijät-Hämeen alueella, sopimuksen mukaan myös muualla esimerkiksi Kymenlaakson tai Uudenmaan alueella.
Asiakkaan tarpeesta riippuen, palveluja voidaan toteuttaa joko kertaluonteisesti tai säännöllisellä sopimuksella.
Palveluihini kuuluu mm;
Hierontaa, jäsenkorjausta ja vanhanajan kuppausta edullisesti ja matalalla kynnyksellä joko Vihdin toimipisteessä tai koti-yrityskäynteinä muuallakin Uudenmaan alueella. Myös erilaisten yritys- tai ryhmätapahtumien järjestäminen onnistuu.
Tutustu myös luonnontuotteiden verkkokauppaamme osoitteessa https://www.solros.fi/
Älä kärsi turhaan.
Olen hoitanut ihmisten terveyttä jo yli kolmekymmentä vuotta. Olen koulutettu hieroja ja ortopedinen osteopaatti. Kaikki tuki- ja liikuntaelinten ongelmat ovat erikoisosaamistani. Palveluuni kuuluu myös ihmisen kokonaisvaltainen hoito. Tutkin ihmisen kemiaa bioresonanssilaitteella. Hyviä hoitotuloksia olen saanut mm. jaksamiseen ja mahan toimintaan.
Ota rohkeasti yhteyttä, jos haluat terveemmän elämän, sekä päästä kivuista ja vaivoista eroon. Palvelen kaikkia asiakkaita, ja minulta voit varata ajan myös läheisellesi. Soita tai laita viestiä, niin etsitään juuri sinun hyvinvoinnillesi sopiva hoitomuoto ja ruokavalio.