Tarjoukset
Tarjouspyyntöpalvelu
Seuraa meitä Facebookissa
Cairnterrierikerho ry on perustettu 2.2.1974. Noin 140 jäsenen yhdistys on paisunut 40 vuoden saatossa n. 1800 jäsentä käsittäväksi rotujärjestöksi.
Yhdistyksen sääntöjen mukaan yhdistyksen tarkoituksena on toimia cairnterriereistä kiinnostuneiden henkilöiden yhdyssiteenä ja pyrkiä edistämään cairnterriereiden tuntemusta ja kasvatusta Suomessa. Yhdistyksen toiminta-alue on koko maa. Yhdistyksen toimialaan kuuluu valistustyö, järjestäen keskustelu-, neuvonta- ja koulutustilaisuuksia, kursseja ja koiranäyttelyitä. Cairnterrierikerho ry julkaisee myös 4 kertaa vuodessa ilmestyvää Cairn-lehteä. Yhdistys on Suomen Kennelliiton ja Suomen Agilityliiton jäsen.
Näiltä sivuilta löydät lisätietoja yhdistyksen toiminnasta ja toimihenkilöistä. Tervetuloa mukaan toimintaan: uusille ideoille, rodun ihailijoille ja harrastajille on aina tilaa joukossamme!
Pyrimme järjestämään mielenkiintoisia kursseja, teemoja sekä muita tapahtumia jäsenten toivomukset huomioiden mahdollisuuksien mukaan.
Löydä joogasta iloa elämääsi!
Martoissa on arjen mahdollisuus -elämä on parasta itse tehtynä! Martat on yli satavuotias kotitalousneuvontaa antava kansalaisjärjestö, joka edistää kotien ja perheiden hyvinvointia ja kotitalouden arvostusta. Järjestö on puoluepoliittisesti sitoutumaton. Uuraisten Martat ry. on perustettu vuonna 1916, joten vietimme juuri 100-vuotisjuhlia! Saimme toimintaamme hankerahaa, jonka järjestimme monenlaista, kaikille avointa Marttatoimintaa. Tänä vuonna julkaisemme historiikin Uuraisten Martoista. Martat tarjoavat
Uuraisten Martat järjestävät ruokakursseja, hyvinvointiin ja kauneuteen liittyviä kursseja, käsityökursseja, kulttuuritutustumisia, kodinhoidon- ja kotipuutarhanhoidon kursseja sekä vierailuja mielenkiintoisiin kohteisiin. Järjestämme Uuraisten toripäivänä Martta-kahvilan. Teemme innokkaasti yhteistyötä muiden paikkakunnan järjestöjen sekä Uuraisten kunnan kanssa. Martat ovat saaneet uusia, nuoria jäseniä ja järjestämme jäsentemme toivomaa toimintaa. Tule mukaan innostumaan arjen asioiden hallinnasta, oppimaan uusia niksejä ruuanlaitossa ja leipomisessa. Monia vanhoja kodinhoidon konsteja voi päivittää vastaamaan nykyajan tarpeisiin.
Itä-Hämeen Martat ry:n alueella toimii 68 marttayhdistystä, joissa on yli 2000 jäsentä. Tervetuloa mukaan jäsentoimintaan!
Järjestämme kursseja ja tapahtumia. Järjestämme ruokakursseja kurssitarjottimen aiheilla muillekin kuin martoille. Kokoa porukka työpaikaltasi, ystävistäsi tai sukulaisistasi. Lisätiedusteluja kursseista maanantaisin kello 12-17 p. 050 5019715. Vuokraamme tilaamme Lahden keskustassa Laaksokadulla koulutus- ja juhlatilaksi rauhallisiin juhliin. Vuokraamme myös astioita. Lisätietoja maanantaisin kello 12-17 p. 050 5019715. Tervetuloa toimintakalenterimme 2017 tilaisuuksiin!
Imatran purjehdusseura ry (ImPS) on perustettu 22.11.1988.
Seura perustettiin herättämään, kehittämään ja tukemaan purjehdusurheilun harrastusta. Lisäksi seura pyrkii toiminnallaan lisäämään jäsentensä venetuntemusta ja vesilläliikkumisen taitoja toimeenpanemalla kursseja ja käytännön harjoituksia sekä järjestämällä kilpailuja.
Seuran kotipaikka on Imatra ja kotisatamana Lammasaaren venesatama. Seuralla on Virranparkki -niminen tukikohtasaari vuokralla Parkonpäässä. Seuralla on jäseniä tällä hetkellä n. 100 ja veneitä n. 60 kpl.
Yhdistyksen asioita hoitaa hallitus, johon kuuluu puheenjohtaja (kommodori), varapuheenjohtaja (varakommodori) sekä neljä jäsentä. Hallituksen jäsenet valitaan aina kahdeksi vuodeksi kerrallaan siten, että puolet jäsenistä vaihtuu joka vuosi.
Imatran purjehdusseuran varsinaiseksi jäseneksi voi seuran hallitus hyväksyä henkilön kirjallisen hakemuksen perusteella.
Marttaliitto on keskusjärjestö, joka suunnittelee järjestön toimintaa ja julkaisee kotitalouksia varten ruokaan, ravitsemukseen, puutarhanhoitoon, ympäristöön, kodin talouteen ja kodinhoitoon liittyvää aineistoa. Marttaliiton jäseniä ovat marttapiirit, joissa ammattitutkinnon suorittaneet kotitalous- ja puutarha-asiantuntijat järjestävät kursseja ja opetusta sekä jäsenilleen että avoimesti kaikille. Marttayhdistyksiä ja toimintaryhmiä on yli 1 200 ja niissä on noin 47 000 jäsentä. Yhdistykset kokoontuvat marttailtoihin luentojen, opiskelun, kotitalouskurssien ja kädentaitojen merkeissä.
Kerhossa harrastettavia lajeja ovat agility, mejä, näyttelyt, pk-jälki, toko ja viehejuoksu. Jäsenistöstämme löytyy luonnetestituomari, mejä-tuomari ja muista lajeista vähintäänkin pitkän linjan harrastajia. Kerhoamme on edustettu arvokisoissa mm. tokossa, agilityssä, mejässä sekä pk-puolella jäljellä. Jaostojen vetoryhmät ovat hyvin perehtyneitä koiramaailmaan ja pystyvät jakamaan tietojaan ja taitojaan eteenpäin uusille koiraihmisille. Kerhossa panostetaan jäsenistön kouluttamiseen ja myös yleisölle suunnattuun tiedottamiseen koiran hankinnasta ja pidosta. Viimeisimpiä luentoaiheita lajikohtaisten luentojen lisäksi jäsenistölle ovat olleet koiran ensiapu, luonnon mukainen ruokinta, homeopaattinen hoito sekä koiran oppiminen ja koulutus yleensäkin arkielämää varten. Vuosittain järjestetään kymmenkunta virallista koetta ja useita epävirallisia mm. agilityssä ja tokossa, useita match-show'ta, kansainvälinen näyttely yhdessä muiden yhdistysten kanssa, ryhmänäyttely sekä erilaisia kursseja.
Löydät meidät myös Facebookista www.facebook.com/PaivarinteenMartatRy
Yhdistyksen tarkoituksena on edistää suomalaista shetlanninponikasvatusta ja kehittää sekä jalostaa suomalaista shetlanninponikantaa rodun alkuperämaan periaatteiden ja rotumääritelmän mukaan ottaen huomioon rodun eri käyttötarkoitukset ratsu-, valjakko- sekä raviponina. Yhdistyksen tarkoituksena on tukea jäsentensä toimintaa ja kehittää heidän taitojaan ponin kasvattajina. Yhdistys toimii valtakunnallisesti järjestäen jäsenilleen näyttelyitä, kursseja, shettispäiviä sekä jäsenmatkoja.
SALPAUSSELÄN KANAKOIRAKERHO RY
MUKAVAA YHDESSÄOLOA… KANAKOIRIEN KOULUTUSTA…
Salpausselän kanakoirakerho ry on perustettu vuonna 2015. Sen tarkoituksena on edistää metsästysharrastusta kanakoirilla ja siihen liittyvää koulutustoimintaa. Kerhon kotipaikka on Hollola ja toiminta-alueena Etelä-Häme. Jäsenistömme koostuu pääosin mannermaisilla kanakoirilla harrastavista.
Kerho järjestää koulutustilaisuuksia, näyttelyitä, kokeita, kilpailuja, kursseja ja muuta mukavaa yhdessäoloa JÄSENISTÖN TOIVEITA KUUNNELLEN.
Toiminnasta ja tulevista tapahtumista tiedotetaan kotisivujen lisäksi Facebookissa.
Yhdistyksen tarkoituksena on toiminta-alueellaan – toimia omaehtoisen kulttuurityön ja harrastustoiminnan virittäjänä ja kehittäjänä kansalaisten keskuudessa – pyrkiä kulttuuritason kohottamiseen – kehittää yhteiskunnan kulttuuripalveluja ulottumaan tasapuolisesti kansalaisten keskuuteen taloudellisista, alueellisista ja sosiaalisista tekijöistä riippumatta – edistää moniarvoista kulttuuriajattelua – tukea ja kehittää suomalaisia kulttuuriarvoja – pitää yhteyttä muihin kulttuurijärjestöihin Tarkoituksensa toteuttamiseksi yhdistys – harjoittaa jäsenistönsä keskuudessa ja sen ulkopuolella yhdistyksen tarkoitusperiä edistävää tiedotustyötä ja julkaisutoimintaa sekä järjestää kursseja, neuvottelutilaisuuksia, kokous- ja koulutustilaisuuksia, näyttelyitä ja juhlia
Sorviseuran jäsenet suunnittelevat ja valmistavat sisustus- ja käyttöesineitä omaan käyttöön, lahjaksi sekä myyntiin. Koko tuotanto on käsityötä, joten jokaisella tuotteella on oma yksilöllinen leimansa. Järjestämme myös kursseja ja tapahtumia.
Sorviseuran jäsenet suunnittelevat ja valmistavat sisustus- ja käyttöesineitä omaan käyttöön, lahjaksi sekä myyntiin. Koko tuotanto on käsityötä, joten jokaisella tuotteella on oma yksilöllinen leimansa.
Seuran puuvarastossa on lukuisia koti- ja ulkomaisia puulajeja. Asiakkaat voivat myös tuoda omat muistorikkaat puunsa, joista heille voidaan valmistaa esineitä toivomuksiensa mukaan.
Otamme vastaan sorvattavaksi sopivia puistoista, puutarhoista tai pihoilta kaadettuja puita ja pensaita (kookas sireeni, omenapuu, pihlaja ym). Sopimuksen mukaan voimme myös kaataa ja hakea poistettavat puut asiakkaalta.
Järjestämme myös kursseja ja tapahtumia.
Tervetuloa mukaan toimintaan!
Yhdistyksen tarkoituksena on edistää kuvataiteiden harrastusta ja kehittää erilaisten teknillisten apuvälineiden käyttöä kuvien luomisessa sekä koota kuvataiteilijat ja taiteellisten kuvausten harrastajat yhteiseen toimintaan Suomessa.
Kuvataiteilijat (erilaisia tekniikoita) ja valokuvaajat saavat kuviaan esille www-sivuillamme ja näyttelyissämme ja yhdistys järjestelee kursseja myös. Eri tekniikoiden kokeilevat aloittelijat saavat kursseilla tietoja. Myös edistyneempiä kursseja järjestetään välillä. Toivotaan aktiivisia jäseniä. Jäsenten keskuudesta voidaan aina välillä ottaa opettajia, mikäli puuhaihminen asiaan löytyy. Ideointikokouksia pidetään.
Suomen Taidekuvausyhdistys antaa kaikille kuvataiteen harrastajille ja tekijöille mahdollisuuden ideoida yhteistoimin ja tehdä yhdessä monenlaista. Jokainen jäsen voi saada omaa taidettaan esille ja oppia lisää erilaisilla kursseilla. Yhdistys on rekisteröity elokuussa 2001. Yhdistys liittyi facebookiin 6.5.2011 ja etsii kehittäviä aktiiveja mukaan. Tämä yhdistys on kehityskelpoinen.
Suomen Valjas- ja Satulasepät Ry on perustettu vuonna 1999. Yhdistyksen tarkoituksena on toimia Suomessa valjas- ja satulaseppien yhteyselimenä, kohottaa valjas- ja satulaseppien arvostusta ja jäsentensä ammattitaitoa, edistää kansainvälisiä yhteyksiä sekä toimia yhteyselimenä muihin alaan liittyviin yhdistyksiin. Yhdistys järjestää alan kilpailuja, kursseja ja koulutustilaisuuksia.
Esittelemme toimintaamme vuosittain alan suuremmissa tapahtumissa, kuten messuilla, raveissa ja ratsastuskilpailuissa.
Salon Seudun Taideharrastajien yhdistykseen kuuluu tällä hetkellä n. 90 jäsentä. Osa harrastaa öljyvärimaalausta, akvarellimaalausta, keramiikkaa, savitöitä ym. Yhdistykseemme kuuluu myös kannattajajäseniä.
Yhdistys järjestää näyttelyretkiä, kulttuurimatkoja, kursseja sekä omia taidenäyttelyjä. Vuosittain Sinisessä Talossa pidettävästä taidenäyttelystämme on jo tullut perinne jota jatketaan. palautetta ja yhteydenottoja voit laittaa sähköpostilla osoitteeseen: ssth.hallitus@gmail.com
Aktiivinen järjestötoiminta on kansalaistoimintaa, jolla kuulovammaiset voivat vaikuttaa suoraan elämänsä laatuun. Yhdistyksensä kautta kuulovammaiset tuovat oman näkökulmansa kunnan päättäjien tietoon niin, että kuulovammaisten tarpeet otetaan huomioon suunnittelussa ja päätöksenteossa.
Sisä-Savon Kuulo ry jakaa tietoa kuulovammaisuudesta järjestämällä luentoja, kursseja ja muita yleisötilaisuuksia.
Kielikursseja, kulinarismia, viiniharrastusta, kursseja, matkoja, myyjäisiä, koululais- ja opiskelijavaihtoa, mukavaa yhdessäoloa, Unkari-tapahtumia… Seura esittelee Unkaria myös keskieurooppalaisena maana, mihin kannattaa luoda kaupallisia yhteyksiä. Seura tekee Unkaria tutuksi monipuolisena matkailumaana, jossa suomalainen otetaan sydämellisesti vastaan.
Yhdistyksen tarkoituksena on kehittää ja edistää toimialueensa väestön ja etenkin nuorison venetuntemusta ja vesillä liikkumisen sekä purjehduksen tietoja ja taitoja toimeenpanemalla kursseja ja käytännön harjoituksia ja järjestämällä kilpailuja sekä järvipelastustoiminnan harjoittaminen.
Suomen Diabetesliittoon kuuluu 107 jäsenyhdistystä, joista yksi on Suupohjan Diabetesyhdistys.
Suupohjan Diabetesyhdistyksen kotipaikka on Kauhajoki, Etelä-Pohjanmaa. Yhdistyksemme on perustettu vuonna 1976.
Toimialueenamme on Isojoki, Karijoki, Kauhajoki, Teuva ja lisäksi yhdistykseemme kuuluu Kristiinankaupungin suomenkieliset diabeetikot. Jäseniä yhdistyksessämme on n. 530 jäsentä. Diabeetikkoja koko yhdistyksemme alueella on reilut 2500.
Yhdistyksemme tarjoaa:
-neuvontaa/ asiantuntijaluentoja -kerhotoimintaa/vertaistukea -kursseja -tupailtoja -virkistysmatkoja -yhdessäoloa
Tule sinäkin rohkeasti mukaan yhdistystoimintaamme!
Yhdistyksen tarkoituksena on toimia vihikoiria (’bloodhound’) harrastavien henkilöiden yhdyssiteenä, edistää vihikoirarodun jalostusta ja kasvatusta ja tehdä tunnetuksi kyseistä rotua sekä suuren yleisön että viranomaisten keskuudessa harjoittamalla valistustyötä ja julkaisutoimintaa sekä toimeenpanemalla kursseja, käyttökokeita ja näyttelyjä. Suomen Vihikoirayhdistyksen jäseneksi voi liittyä kuka tahansa vihikoirista kiinnostunut henkilö. Hallitus hyväksyy uudet jäsenet (jäsenmaksu täytyy olla maksettu ennen tätä). Jäsenmaksu on 25 Eur. Kannattavan jäsenen (ei äänioikeutta, ei lehteä) jäsenmaksu on 5 Eur. Kasvattajan maksaessa kaikkien pentueensa uusien omistajien jäsenmaksut samanaikaisesti jäsenmaksu on 8 Eur. Suomen Vihikoirayhdistys julkaisee jäsenlehteä nimeltä “Vihi”. Lehti ilmestyy kolme kertaa vuodessa, joista viimeinen on tuplanumero. Liittymällä yhdistyksen varsinaiseksi jäseneksi saat Vihi-lehden kotiisi.
Perustettu 1982. Jäsenmäärä noin 300.
Yhdistyksemme jäsenistöön kuuluu sekä mannermaisten- että englantilaisten kanakoirien omistajia, rotuina mm. lyhyt-, karkea- ja pitkäkarvainen saksanseisoja, viszlat, bretoni, pienet ja isot münsterinseisojat, weimarinseisojat, korthalsingriffoni, bracco italiano, spinone, pont-audemerin spanieli, bourbonnaisinseisoja, stabyhoun, englanninsetteri, irlanninsetteri, gordoninsetteri ja pointteri.
Yhdistyksen toiminta käsittää Uudenmaan kennelpiirin alueen ja sen tarkoituksena on edistää puhdasrotuisten kanakoirien kasvatusta ja käyttöä omalla toimialueellaan. Yhdistys on Suomen Kennelliitto - Finska Kennelklubben ry:n ja Uudenmaan kennelpiiri ry:n jäsen.
Tarkoitustaan yhdistys toteuttaa tekemällä yhdistyksen toimialaan kuuluvaa valistustyötä järjestäen keskustelu-, neuvonta- ja koulutustilaisuuksia, kursseja, koiranäyttelyitä sekä koirakokeita ja -kilpailuja.
Mikäli olet kiinnostunut kanakoiraharrastuksesta, sinulla on suunnitelmallisuutta, pitkäjänteisyyttä ja innostusta koiran koulutukseen, tervetuloa mukaan kerhomme toimintaan!
Pohjan Karhukoirayhdistys on pääasiassa Keski- ja Pohjoispohjanmaan sekä Kainuun alueella toimiva Suomen Kennelliiton ja Suomen Pystykorvajärjestön jäsenyhdistys. Yhdistys on perustettu 1979. Jäsenmäärä on vuoden 2017 alussa 267.
Yhdistyksen tarkoitus on karjalankarhukoiran metsästysominaisuuksien vaaliminen ja kehittäminen. Yhdistys tukee karjalankarhukoiran kasvatusta ja jalostusta järjestämällä hirvenhaukkukokeita sekä koira- ja metsästysaiheisia kursseja. Jäseniä tuetaan myös taloudellisesti avustamalla haukkukoe- ja pevisatarkistusmaksuissa. Yhdistyksen alaisuudessa toimii erillinen karhujaosto, jonka tarkoituksena on vaalia karhuahaukkuvan karhukoiran jalostusta ja kasvatusta.
Toiminnassamme on hyvin näkyvänä neuvontatoiminta pihan ja puutarhan hoidossa. Pidämme kursseja, muonitamme erilaisissa tapahtumissa ja vietämme ihan tavallisia marttailtoja.
Meillä on mukavaa yhdessä.
Olet lämpimästi tervetullut marttailtoihin ja tapahtumiin.
ASTIAVUOKRAUS
Onko juhlat tulossa? Annamme vuokralle:
Tiedustelut ja varaukset: Ritva Karttunen puh. 040 845 3808
Latoteatteri sijaitsee Kuokkalassa Survo-Korpelan Kartanon alueella. Tarkempi osoite on Siltakatu 25.
Valmistamme joka vuosi kaksi näytelmää; yhden lapsille ja yhden aikuisille. Tärkein periaatteemme näytelmien valinnassa on se, että ne ovat musiikkinäytelmiä. Teatterimme on tunnettu siitä, että näytelmiemme musiikki on ensiluokkaista, mukana on aina oikea orkesteri ja näytelmien lauluissa on voimaa, taitoa ja suurta tunnetta. Emme kysele laulututkintoja tai muita todistuksia, mutta vaadimme aidon halun hullaantua musiikista ja teatterista, koska silloin kun laulu ja olemus näyttämöllä tulevat aidosti suoraan sydämestä, yleisön päät kääntyvät hieman kallelleen, suupielet nousevat vienoon hymyyn ja nenäliinapaketit alkavat kahista.
Harjoitukset kesän näytelmiin alkavat yleensä edeltävän vuoden puolella viimeistään joulukuussa teksti- ja lauluharjoituksilla jatkuen koko talven ja kevään n. kerran viikossa. Perinteenä on ollut järjestää myös viikonlopun mittaisia (la-su) kursseja, joiden aihepiirit ovat liittyneet näyttelijän työhön ja musiikkiin ja joita ovat vetäneet teatteriammattilaiset. Kurssitoiminta on koettu hyväksi tavaksi antaa perusvalmiuksia vähemmän teatteria harrastaneille sekä vahvistaa kokeneempien harrastajien ilmaisua ja kehonkieltä.
Mitä lähemmäs näytäntökautta päästään, sitä tiiviimmin myös harjoitellaan. Viimeinen viikko ennen ensi-iltaa varataan viimeisille harjoituksille, läpimenoille ja tekniikan (valot, äänet, puvustus, lavastus) mukaan tuomiselle. Ryhmähenki ja yhdessä tekemisen meininki nousee huippuunsa aina tämän viikon aikana ja kaikki alkaa olla valmiina ensi-iltaa varten.
Kiinnostuitko toiminnastamme tai haluaisitko olla muuten vain mukana? Teatteritoiminta on monen eri tekijän ja toimijan yhteistyötä, jonka lopputulos nähdään illasta toiseen kesän esityksissä. Varsinkin kesäteatteritoiminnassa tarvitaan paljon ihmisiä, jotka kantavat kortensa kekoon yhteisen päämäärän saavuttamiseksi. Ennen kuin näytelmä on valmis esitettäväksi, on tehtävä paljon työtä ja tekijöitä tarvitaankin mm.
Eli vaikka näkyvintä osaa näytelmissä tekevät näyttelijät, ilman em. töiden tekijöitä näytelmiä ei voitaisi esittää. Toivotamme siis mitä lämpimimmin tervetulleiksi toimintaamme mukaan kaikki teatterista kiinnostuneet ja innostuneet ikään ja sukupuoleen katsomatta!
Sähköposti #2: heikkikahkonen5@gmail.com Kouvolassa toimiva mielenterveysyhdistys Siput ry:n tavoitteena on ehkäistä mielenterveyskuntoutujien syrjiytymistä järjestämällä erilaista ryhmätoimintaa, retkiä, kursseja, luentotilaisuuksia sekä erilaisia tapahtumia. Toimintaamme mukaan ovat tervetulleita kaikki mielenterveyskuntoutujat heidän omaisensa sekä muut toiminnastamme kiinnostuneet. Olemme valtakunnallisen Mielenterveyden Keskusliiton (MTKL) jäsenjärjestö, joka mahdollistaa jäsenillemme hakeutumisen kursseille, leireille ym. tapahtumiin. EI HULLUMPI YHDISTYS :-)
Suomen palveluskoiraliiton jäsen
Yhdistys järjestää tottelevaisuus-, maasto- ja pelastuskoirakoulutusta sekä talvisin mahdollisuuden harrastaa valjakkohiihtoa. Näiden lisäksi yhdistys järjestää palveluskoirakokeita, kursseja ja luentoja.
Posliininmaalausliike Posliinipirtti
Kotisivuiltamme löydät tuotekuvastomme, josta voit tilata tuotteitamme puhelimitse, faxilla tai sähköpostitse.
Posliini-Pirtti on myös suosittu retkikohde Keski-Suomessa.
Olemme auki: Tammi.Helmi.Maalisk. Ma ja Pe 10-17 la 10-14 Huhtikuu Ma ja Pe 10-17 Touko-Elokuu Ma 10-16 Syys.Loka. Marras Ma ja Pe 10-17 la 10-14 Joulukuu Ma ja Pe 10-17
Tervetuloa!
Katso myös: www.facebook.com/Posliinipirtti
Koiralammen tila on pieni ja lämminhenkinen green care yritys. Koiralammen tila järjestää ratsastustunteja, erilaisia kursseja ja leirejä.Meille on tervetulleita myös erityisasiakkaat. Yritykseltä voi tilata talutusratsastusta erilaisiin tapahtumiin. Koiralammen tilan palveluihin kuuluu myös sairaanhoitajan palvelut. Erityisosaaminen on laaja-alaisesti psykiatriassa. Palveluina on eläinavusteinen kuntoutus, psykiatrisen sairaanhoitajan vastaanotto, tarvittaessa myös kotikäynnit. . Koiralammen tilan sairaanhoitaja tekee myös somaattisia perustutkimuksia ja pieniä toimenpiteitä. Palvelut on räätälöitävissä ja niitä voi yhdistellä palvelupaketeiksi. Näissä tilanteissa hinnoittelu sovitaan erikseen.
Hinnasto:
Perustyöt:
1 h = 50 € (sis. alv)
0,5 h = 30 € (sis. alv)
Kotikäynti Maaningalla 45 € + 0,46 € / km
Olen luontaishoitaja Tarja Tuusulan Lahelasta.
Oma henkinen kasvuni on alkanut noin nelikymppisenä. Sisältäni alkoi kumpuamaan halu ymmärtää, oppia laajemmin ja syvemmin elämää. Mitä muuta on, kuin tämä fyysinen keho ja onko jotain muutakin, kuin se mitä emme näe silmillämme? Mietin myös, mitkä asiat tuovat hyvää oloa itselleni, miten saa omilla valinnoillani elämääni paremmaksi? Niin sitten alkoi valikoitumaan erilaisia kursseja ja luentoja, jotka kutsuivat ja auttoivat minua eteenpäin omalla polullani. Uskon, että Reiki-kurssi 1 ja 2 käytyäni vuosina 2007 ja 2010 ovat olleet ne, jotka ovat laittaneet alulle oman prosessini. Ja henkinen kasvu jatkuu yhä:)
Aiempi työhistoriani on sosiaalialalta ja työskentelin perhetyössä noin 30 vuotta. Työ oli mieluista ja antoisaa ja koen kasvaneeni työn mukana vuosien varrella. Kuitenkin jostain sisältä alkoi kumpuamaan olisiko jokin muu työ, jossa voisin tehdä asiakastyötä, mutta eritavalla. Niin sitten löytyi muita kiinnostavia luontaishoitoja Reikin lisäksi ja opiskelin niitä vuosina vuosina 2018-2020. Valmistuin myös rentoutusvalmentajaksi toukokuussa 2024.
Ajattelen, että on hyvä hoitajana tuntea itsensä, tunnistaa omat vahvuudet ja ne heikkoudet. Siten kykenee tarjoamaan kokonaisvaltaisia luontaishoitoja ja kannustamaan toisia löytämään ne hyvät asiat elämässään. Jokaisella meillä on täällä oma polku mitä kuljemme. Valinnoillamme voimme lisätä paljonkin omaa hyvinvointia:)
Tavoitteeni hoitajana on, että saat hoidostani apua ja voimaa elämääsi:)
- Tee elämästäsi oman näköinen, olet sen arvoinen -
Minut löytää myös Facebookista hoitohuone keho ja mieli Tarja Tervo sekä Instagramista hoitohuone keho ja mieli:)
Koulutukseltani olen sosiaalialan ohjaaja 1998 > laillistettu sosionomi 2017
* Neuropsykiatrinen valmentaja (nepsy) 2021
* Rentoutusvalmentaja 2024
Tarkempia tietoja palveluistani ja niiden hinnoista löydät kotisivuiltani.
Sähköpostit: info@turunensiapukoulutus.fi (Varsinais-Suomi + lähimaakunnat) espoo@turunensiapukoulutus.fi (Uusimaa + lähimaakunnat)
Tarjoamme EFR ensiapukursseja koko eteläisen suomen alueella. Tarvittaessa voimme järjestää kursseja koko Suomen alueella. EFR Primary Care- 8h EFR Secondary Care 8h EFR Care for Children 6-8 h Kertauskurssit á 4h Pyydä tarjous yrityksellesi. Lisätietoja www.turunensiapukoulutus.fi
Tainan savipajan monipuolisia keramiikan ym. kädentaidon kursseja järjestetään läpi vuoden. Suosittuja kursseja ovat olleet esim. Keramiikan perusteet-kurssi ja Rakukeramiikkakurssit. Aikaisempaa kokemusta et tarvitse.
Uutta! Tammikuussa 2023 alkoivat Dreijauskurssit. Kursseja pidetään eri pituisina ja tarkoitus on pitää joka kuukausi vähintään yksi kurssi dreijausta.
Meillä käy nyt Edenred, Epassi, Smartum ja Klarna maksu.
Asiakkaan toiveiden mukainen kurssi suunnitellaan esim. työ-, harraste-, kaveri- tai polttariporukoille. Kurssivaihtoehtoja mm. emalikoru-, vahamaalauksella kortteja (mehiläisvahalla)-, mosaiikki-, keramiikka-,tai keramiikan erikoistekniikoista esim. rakukeramiikkakurssi. Lisäksi tiloissamme voi järjestää esimerkiksi kaverisynttäreitä tai muita tapahtumia.
Myymälässä on erilaista koriste-ja käyttökeramiikka esineitä itselle tai erilaisiin lahjatarpeisiin.
Osa tuotteista löytyy verkkokaupastamme mutta myymälässä Sastamalassa Mouhijärvellä Häijäässä on suurempi valikoima. Meille on helppo tulla! Myymälä ja paja sijaitsevat välittömässä Porintien läheisyydessä.
FACEBOOK
INSTAGRAM
Tupakan kasvatuksen kursseja osoitteessa Annalantie 13 B, Rantatöysä, Alavus. Kurssit kestävät 4-5 tuntia ja hinta on 100 € / henkilö, sis. ALV. Ennakkoilmoittautumiset puhelimitse tai sähköpostitse.
Olen Natalia Kytölä, SKY-Cidesko-kosmetologi ja make- up artist, jolla on yli 25 vuoden kokemus kauneudenhoitoalalta. Olen erikoistunut pistoskoulutuksiin, joista minulla on yli 15 vuoden kokemus sekä kotimaisten että ulkomaisten kouluttajien kanssa. Erityisosaamiseni kohdistuu erikoiskasvohoitoihin sekä mikroneulaukseen ja mesoterapiaan.
Hoidoissani käytän laadukkaita ja turvallisia tuotteita, jotka soveltuvat myös allergikoille. Pyrin jatkuvasti täydentämään osaamistani osallistumalla erilaisiin koulutuksiin, jotta voin tarjota asiakkailleni parhaat mahdolliset hoidot ja saavuttaa kestävät tulokset. Palveluihini kuuluvat myös Yumi Lashes/Brows -kestotaivutukset / laminoinnit sekä ripsien ja kulmien kestovärjäykset.
Teen työtäni sopimuksen mukaan. Voit varata aikasi tekstiviestillä tai WhatsAppin kautta. Lisätietoja tarvittaessa tai konsultaatiota varten voit ottaa yhteyttä puhelimitse tai jättää soittopyynnön. Konsultaation hinta hyvitetään hoidon/tuotteiden oston yhteydessä.
Uskon vahvasti siihen, että kauneus ja terveys kulkevat käsi kädessä. Olen tehnyt yhteistyötä noin 15 vuotta luontaistuote- ja liikkeiden kanssa, ja olen itsekin käynyt useita kursseja ja koulutuksia liittyen terveelliseen ruokavalioon, raakaravintoon ja lisäravinteisiin.
Odotan innolla mahdollisuutta auttaa sinua löytämään juuri sinulle sopivat hoidot ja edistämään kauneuttasi ja terveyttäsi yhdessä!
Lisätietoa hoidoistani kotisivuillani.