Tarjoukset
Tarjouspyyntöpalvelu
Seuraa meitä Facebookissa
Jyväskylän Puunkaato on puiden kaatoon erikoistunut yritys, joka toimii Keski-Suomen alueella. Hoidamme puut alas turvallisesti ja ammattitaidolla niin suorina kaatoina kuin myös kiipeillen tai nostolavaa apuna käyttäen. Erityisosaamistamme ovat nimenomaan kiipeillen tapahtuvat puunpoistot, kun puuta ei mahdu kaatamaan muuten kuin hyvin pienissä paloissa kerrallaan (esim. oksien, latvojen ja runkojen alaslaskut) turvallisesti ympäristöä vahingoittamatta. Palvelemme yrityksiä, taloyhtiöitä, kotitalouksia, kuntia, kaupunkeja ja seurakuntia Jyväskylässä ja sen ympäristökunnissa.
Kotipihojen -, taloyhtiöiden - ja yrityspihojen viheralueiden sekä puistojen ja liikennealueiden ylläpitoa ympäri vuoden. Ylläpitoon kuuluu mm. pensaiden ja puiden hoitoleikkaukset, nurmikon ja liikennealueiden hoitotyöt sekä rikkakasvien torjunta. Myös perusparannukset ja suunnitelmat tarpeen mukaan. Vihervarikolla on Viherympäristöliiton sertifioima laatujärjestelmä, lisäksi yritys on saanut Rakentamisen Laatu RALA ry:n pätevyystodistuksen ja kuuluu Viheraluerakentajat ry:hyn.
Olemme erikoistuneet vaativiin pihapuiden kaatoihin, hoitoleikkuisiin sekä puunkaatoon saaristossa. Pihapuiden kaadot Suorien kaatojen lisäksi kaadamme pihapuut tarvittaessa ahtaissakin ympäristöissä erilaisia kiipeilytekniikoita apuna käyttäen. Puiden hoitoleikkaukset Aina ei puuta ole pakko kaataa, vaan usein pelkkä huonokuntoisten tai pahasti varjostavien oksien poisto riittää. Suoritamme myös esim. omenapuiden hoitoleikkausia. Puunkaadot saaristossa Yrityksemme sijaitsee merellisessä Laajasalossa, josta pääsemme omalla kalustolla nopeasti jokapuolelle Helsingin saaristoon. Löydät meidät myös Facebookista ja Instagramista.
Kaikki pihapuiden kaadot, puiden kuntokartoitukset, hoitoleikkaukset, raivaukset, tonttihakkuut.
Palvelemme yksityisiä, yrityksiä, taloyhtiöitä sekä julkista sektoria.
Toimialueena Petäjävesi, Keski-Suomi ja Pohjanmaa, sopimuksen mukaan edemmäksikin.