Tarjoukset
Tarjouspyyntöpalvelu
Seuraa meitä Facebookissa
Paikallisesti parasta Taksipalvelua. Me ajattelemme, että niin sinä kuin minä, ansaitsemme tulla palvelluiksi juuri siellä missä me olemme. Siksi panostamme tiimiemme kanssa siihen, että taksipalvelut ovat sinua lähellä, paikallisesti toteutettuna. Taksipalvelumme on apunasi vuoden jokaisena päivänä Lempäälässä, Tampereella sekä Valkeakoskella. Lähtöalue: Pirkanmaa Ajoalue: Koko Suomi
Löydä meidät myös Facebookista ja Instagramista oheisia linkkejä klikkaamalla!
Linja-autokuljetuksia ympäri Suomen ja myös ulkomaanmatkat ovat mahdollisia. Takseilla palvelemme asiakkaitamme pääosin Pohjois-Savon alueella. Taksikalustoomme kuuluu useita henkilöauto- ja tilatakseja. joista osa on varustettu sekä inva- että paarivarusteilla. Linja-autot ovat kooltaan 10-50 -paikkaisia ja isommista autoista löytyy mm. mikrofoni, wc ja jääkaappi.
Ammattiautoilua jo viidellä vuosikymmenellä! Kyllä, pitää paikkaansa! Aloitin taksinkuljettajana 80-luvun lopulla. Vuonna 2004 urani johti oman yritykseni perustamiseen, syntyi MJ Cabs Oy, Premium-tason taxipalvelu, jonka asiakaskokemuksen laadusta ja sujuvuudesta tahdon olla ja olen ylpeä. MJ Cabs Oy:n erottaa huippulaatuisesta asiakaskokemuksesta ja laadukkaasta palvelusta. Huolehdimme sinusta, Premium-laadulla palasitpa sitten lomamatkalta perheen kanssa tai matkustit liikeasioissa.
Palvelemme Keski-Uudenmaalla ja pääkaupunkiseudulla
Niemibus - Henkilökuljetuksen palveluja ammattitaidolla Toimitamme yksilö-, ryhmä-, lentokenttä- sekä invakuljetuksia Vaasassa ja sen ympäristökuntien alueella. Yritysasiakkaille ja muille meillä on tarjota laadukkaita Mercedes Benz tilatakseja ja pienoisbusseja. Kuljettajat ovat siististi pukeutuneita ja kaikki ovat suorittaneet ammattipätevyyskoulutuksen. Invataksi kalustona käytämme etuvetoisia Ford Transit tila-autoja, jotka tukevuutensa ansiosta ovat erityisen mukavia pyörätuolimatkustajille. Matkustusmukavuudessa pystymme siis tarjoamaan mielyttävän kyydin myös pyörätuolissa istuville. Kuljetuspalveluiden tilaajina pääasiallisin käyttäjäkunta ovat vaasalaiset ja vieraspaikkakuntalaiset liikuntarajoitteiset, jotka asuvat Vaasassa. Käyttäjien ikäjakauma on lastentarhaikäisistä vanhuksiin. Panostamme hyvään, monipuoliseen ja turvalliseen asiakaspalveluun. Olemme myös apuna taksin ulkopuolella - sisältä noudot ja kotiin saattaminen on olennainen osa toimintaamme. 22- ja 48-paikkaisella linja-autolla ajamme yritysten ja muiden ryhmien tilausajoja. Lähtöalue: Vaasa, Mustasaari, Laihia Ajoalue: Koko Suomi
Palvelua 1+4 - 1+8 -paikkaisilla autoilla suomeksi, ruotsiksi, englanniksi ja ranskaksi.
Palvelemme lähinnä Itä-Uudenmaan alueella sekä Helsingissä ja Vantaalla Lähtöalue: Itä-Uusimaa Ajoalue: koko Suomi
Lähtöalue: Keski-Pohjanmaa Ajoalue: koko Suomi
Tilausajoja esteettömällä Volkswagen Caddyllä Tohmajärveltä käsin.
Etsitkö luotettavaa ja täsmällistä taksikuljetusta Porin seudulla ja Satakunnassa? Haluatko yrityksellesi sopimushintaiset kuljetukset henkilöille ja pientavaralle? Tarvitsetko edustustason taksipalvelua?
Mikon Taxi kuljettaa perille laadukkaasti, turvallisesti ja tyylikkäästi. Tunnemme Porin ja porilaiset, mutta lähdemme myös pidemmälle. Voit tilata meidät paikalle ennakkoon tai jopa heti yhteydenotosta.
Kuulumme Satakunnan Aluetaksin välityspalveluun.
Kalustoomme kuuluu viisi premium-tason Mercedes Benz autoa, joista yksi on esteetön tila-auto. Automme ovat aina siistissä ja edustavassa kunnossa, jotta sinä voit nauttia matkastasi. Kuljettajamme ovat kokeneita ja ystävällisiä ammattilaisia, joiden kyydissä pääset turvallisesti perille.
Lähtöalue: Satakunta Ajoalue: koko Suomi
Lähtöalue: Pohjois-Savo Ajoalue: koko Suomi
Tilausajo Mikkola tarjoaa laadukkaat matkat kaikkialle Suomeen ja Baltian maihin. Yritys on erikoistunut Venäjälle suuntautuviin tilausajoihin. Meiltä voit tilata kyydit ryhmämatkoille, pelimatkoille, yritysten matkoille sekä charter-matkoille. Palvelemme luotettavasti ja turvallisesti yli 20 vuoden kokemuksella. Pääpaikkamme on Rovaniemellä Joulupukin kotikaupungissa. Kalustomme on erittäin hyvin huollettua ja ylläpidettyä. Voimme auttaa halutessanne myös matkan reittisuunnittelussa. Käytössä 20-, 46-, 48- ja 60 paikkaiset autot. Ota yhteyttä! Yrityksellä on AAA-luottoluokitus.
Laadukasta taksipalvelua Muuramesta Taksi Janne Vuorela on muuramelainen taksialan perheyritys, joka tarjoaa kattavat kuljetus- ja taksipalvelut jo kolmannessa polvessa. Yrityksemme on toiminut yli puolen vuosisadan ajan, joten palveluasenne on meillä verissä. Vuosikymmenten varrella olemme kuljettaneet ihmisiä niin lähelle kuin kauas, aina luotettavan ja turvallisen kyydin tarjoten. Myös erilaiset tilausajot sekä yritys- ja sopimuskuljetukset kuuluvat olennaisesti palveluihimme. Molemmat tilataksimme, Volkswagen Crafterit, soveltuvat myös inva- ja paarikuljetuksiin. Taksikalustoomme kuuluu lisäksi nykyaikainen Volvo V90 farmari neliveto. Takseissani käy maksuvälineenä käteisen lisäksi yleisimmät pankki- ja luottokortit mukaan lukien Visa Electron. Myös laskutettavat kyydit ovat mahdollisia. Lähtöalue: Keski-Suomi Ajoalue: koko Suomi
Taksi ja tilausajoa 8 hengen taksilla sekä henkilökuljetusta Tesla sähköautolla
Luotettavat ja laadukkaat henkilökuljetuspalvelut kolemlla, 1+4 -paikkaisella autolla (Tesla Model Y, Kia Ceed, Volkswagen Passat) Turusta kaikkialle Suomeen. Myös lentokenttäkuljetukset Helsinki-Vantaan lentoasemalle ja takaisin.
Lähtöalue: Kanta-Häme, Uusimaa Ajoalue: koko Suomi
Toimitilamme sijaitsevat Nastolassa, valtatie 12 läheisyydessä. Ostamme, vaihdamme ja rahoitamme autosi. Vuokraamme myös matkailuautoja. Matkailuautojen hinnat vaihtelevat sesonkien mukaan, ja niihin on mahdollista saada pienestä lisähinnasta jos jonkin näköistä lisävarustetta! Toimimme myös JT-Trailerin jälleenmyyjänä Päijät-Hämeessä.
Perustettu elokuussa 2011, jolloin aloitettu liikennöinti yhdellä autolla – Toiminnan pääpaino ja kehityssuunta on ollut koko ajan nimenomaisesti palvelutaksi- ja erityisryhmien kuljetustoiminnassa sekä paikallisten yritysten ja yhteisöjen tilauskuljetuksissa – Nykyinen toimintaympäristö sisältää erityyppisten asiakasryhmien kuljetuksia – Päivittäin kuljetamme aikataulutetusti noin 100 asiakasta pääosin Keski-Satakunnan alueella, joista monessa kuljetuksessa mukana on myös pyörätuoliasiakkaita – Kelan korvaamia kuljetuksia kuljetamme viidellä autolla – Säännöllinen linjaliikenne arkipäivisin välillä Harjavalta-Rauma-Harjavalta – Pikarahti ja EKL-saattokuljetukset – Satakunnan Palvelutaksi Oy:n kuljettajat ovat koulutettuja, kokeneita ja pitkään alalla olleita erityisryhmien ammattikuljettajia
Henkilökuljetukset edustavalla, mustalla Mercedes-Benz -taksilla koko Suomen alueella.
Olemme kuortanelainen liikennöintiyritys, jonka palveluvalikoimasta löytyy monipuoliset ratkaisut niin yksittäisen henkilön, kuin suuremmankin ryhmän kuljetustarpeisiin.
Taksiliikenne
Säännöllinen linja-autojen kaukoliikenne
Toimimme Helsingin alueella.
Linja-autojen tilausliikenne
Yli 70:n vuoden kokemuksella kuljetamme sinut turvallisesti ja mukavasti minne haluat! Jos haluat saada tarjouksen tilausajosta voit soittaa meille numeroon 019 245 4310 tai täyttää tarjouspyyntölomaketta. Täydelliset yhteystietomme löydät kotisivuiltamme. Vastaamme mielellään kaikkiin kysymyksiin! Lähtöalue: Raasepori Ajoalue: koko Suomi
Lähtöalueena Akaa ja ajoalueena koko Suomi. Löydät meidät myös Facebookista.
Tilausajot farmaritaksilla Oulusta koko Suomen alueelle.
Matka-Make Oy on linja-autoyritys, josta voit tilata tilausmatkan pienoisbussilla minne vain.
Toteutamme toiveidesi mukaisen matkan ammattitaidolla, mutta edullisesti laadukkaalla kalustolla. Teemme tilausajoja muun muassa urheiluseuroille, yrityksille ja yhdistyksille. Matka-Makella on uudehko 20-paikkainen tilausajobussi sekä majoitus- ja/tai illanviettotila upealla paikalla Oulujoen rannalla Uiton saunamökillä. Lähtöalue: Oulu Ajoalue: koko Suomi
Farmaritaksipalvelua Joensuun alueella.
Päivystys yleensä Niinivaaran asemalla.
Tarjoukset ja kyselyt: toimisto.kuusamo@otaxi.fi Tilaukset: tilaus@kuusamontaksi.fi
KuRu-Taksi Oy on 36 kuusamolaisen taksiautoilijan yhteenliittymä tavoitteenaan palvella asiakkaitaan Kuusamo-Rukan alueella tehokkaasti. 15 autoista pitää asemapaikkaansa Kuusamon keskustassa, kahdeksan Rukalla ja loput Kuusamon sivukylillä taajaman ulkopuolella. Tilatessaan taksin joko puhelimitse tai ennakkotilauksena netin kautta, saa asiakas lähimmän vapaana olevan, toiveisiinsa tai vaatimuksiinsa sopivan taksin.
Tilausajot ja ennakkotilaukset 1+4 -paikkaisella farmaritaksilla Riihimäeltä käsin. Lähtöalue: Riihimäki Ajoalue: koko Suomi
Tomi Kanniston taksi on palveluksessanne erityistarpeet huomioiden ympäri vuoden. Taksikuljetuksina henkilö-, ryhmä- ja pyörätuolikuljetukset, sopimus- ja tilausajot. Automme on 4:lle, 8:lle tai 13:lle (invavarustus) matkustajalle, myös pyörätuolihissi. Maksuvälineinä käyvät käteinen, pankkikortti, Visa Electron, MasterCard, Visa, Diners, American Express ja taksikortti. Tilaukset: 0500 61 61 61.
Turvallista ja luotettavaa palvelua! Lähtöalue: Etelä-Savo Ajoalue: Koko Suomi
Luotettavat ja ammattitaitoiset kuljetus- ja muuttopalvelut koko Suomen alueella kaikille asiakaskunnille.
"Nuorekas asenne" "Kaikki työ huomioidaan" "Joustavuus työajoissa" "Maan edullisimmat kilometrit" "Aina ekologisimman vaihtoehdon mukaan" "Nopea aikataulu ja tehokas organisointi"
Palvelut
Kotisivu 2: http://salmen.fi
Kuljetan
Vieraile myös kotisivuillamme www.bussimatkatoimisto.fi
Taksipalvelut kaikille asiakasryhmille, ja tarvittaessa myös pakettien ja kirjeiden kuljetusta henkilöautotaksilla.
Lähtöalueena Vierumäki-Lahti-Heinola, ajoalueena koko Suomi.
Lisätiedot kotisivuiltamme www.koivuranta.fi !
Olemme Espoossa toimiva pieni kotimainen perheyritys edustus- ja tilausajoissa, Janne ja Sanna Lappalainen. Tarjoamme teille omaan, asiakkaittenne, johtoryhmän tai vieraidenne käyttöön premium tason kaluston sekä lujaa ammattitaitoa. Meillä on pitkän linjan kokemus edustus- ja tilausajoista. Lentokenttä noudot hoidetaan kyltin kanssa, sekä seurataan reaaliajassa lennon toteutunutta aikataulua. Pienemmille matkustajille löytyy omat turvalliset istuimet.
Automme ovat EQE MB sedan sekä EQV MB minivan 7+1. Nykyaikaiset, uudet täyssähköautot.
Prihti Oy on vuonna 1997 perustettu kotimaiseen taksi- ja tilausliikenteeseen erikoistunut yritys. Vuonna 1997 liikennöinti aloitettiin laadukkaalla Mercedes Benz -farmariautolla. Prihti Oy kuljettaa edelleen - vuosien kokemuksella - laadukkaalla kalustolla, jossa asiakkaan viihtyvyys on taattu. Tilausajossa käyttämämme kalusto täyttää tiukimmatkin päästövaatimukset ja jokainen automme on kalustoluokkansa vähäpäästöisin, joten matkan ympäristövaikutukset ovat aina pienimmät mahdolliset. Suoritamme tilausliikennettä EUn alueella sekä koululais-/palveluliikennettä Sastamalan Kaupungille, turvallisuudesta sekä asiakkaan viihtyvyydestä tinkimättä. Kalusto - Linja-autot Mercedes Benz sprinter - 22 asiakaspaikkaa - matkustamo ilmastointi - 2 pyörätuolipaikka - alkolukko - nykyaikaiset turva- ja mukavuusvarusteet - Euro 6 Scania - 49 asiakaspaikka - ilmastointi - wc - dvd - Euro 4 - Alkolukko Volvo Carrus - 49 asiakaspaikkaa - dvd - wc - ilmastointi - alkolukko Mercedes Benz sprinter - 16 asiakaspaikkaa - matkustamo ilmastointi - 1 pyörätuolipaikka / nostin - alkolukkot - Euro 6 Kalusto - Taksit Mercedez Benz E - 4 asiakaspaikkaa Suzuki Vitara 4x4 - 4 asiakaspaikkaa Volkswagen Caddy Maxi - 6 asiakaspaikkaa tai 4 asiakaspaikkaa + 1 pyörätuolipaikka
Tarjoamme kuljetuspalveluita asiakkaan tarpeiden mukaan. Ammattitaitoinen ja joustava henkilökunta sekä laadukas, nykyaikainen kalusto takaavat huolettoman ja onnistuneen matkan. Kaikki autot on varustettu alkolukoilla. Teemme matkat satamaan ja lentokentälle. Isommankin porukan matkatavarat mahtuvat kyytiin ja matka voi alkaa. Tarjoamme myös yrityksille ja yhteisöille monenlaisia palveluita pitkällä kokemuksella. Yritysvierailut sekä kokous- ja tyky-matkat järjestyvät joustavasti asiakkaan toiveiden mukaisesti. Kalustoon kuuluu myös vetokoukulla varustettu bussi sekä kuomullinen peräkärry, jolloin isommankin joukkueen varusteet kulkevat turvallisesti perille. Lähtöalue: Lahti Ajoalue: koko Suomi
Tilausajoa ja taksipalvelua ammattitaitoisesti.
Yhteyshenkilö: Jarmo Holopainen 040 315 4112
Soita ja tilaa kyyti tai lähetä yhteydenotto s-postiin!
Palvelemme Etelä-Pohjanmaan alueella.
Yhteyshenkilöt Tomi ja Leo Rinta-Porkkunen
Taksiautoilija Pirskanen Veijo tarjoaa taksipalveluita asiakkailleen ammattitaidolla ja luotettavasti. Asiakkaitamme palvelemme ympäri vuorokauden Kuopion ja ympäristökuntien alueella.
Soita ja tilaa taksipalvelu 0400 372 094
Sähköposti 2: marko@kuljetusliikelindgren.fi (kuljetustilaukset, ajojärjestely)
Laadukkaat ja luotettavat taksipalvelut kaikille asiakaskunnille pääkaupunkiseudulla 1+4-paikkaisella autolla. Myös ennakkotilaukset onnistuvat.
Taksipalvelu Häärä hoitaa taksikuljetukset luotettavasti 25 vuoden kokemuksella. Ajamme koko Kouvolan alueella: Kuusankoskella, Anjalankoskella, Elimäellä, Jaalassa ja Valkealassa. Perinteisen taksiajon lisäksi hoidamme myös tilausajot ja Kela-kuljetukset.
Autona toimii vakaa farmari-Volvo, jonka kyydissä pääset aina turvallisesti perille. Taksi on varustettu lastenistuimella, joten pienetkin asiakkaat matkustavat mukavasti. Myös lemmikit ovat tervetulleita kyytiin.
Ota yhteyttä ja tilaa kuljetus!
JH-Liikenne Ky tarjoaa taksipalveluita Kuopiossa.
Taksipalvelut ja tilausliikenne. Katso tarkemmat kalustotiedot kotisivuiltamme.
Espoon Taksikuljetus on vuodesta 1973 alkaen toiminut taksi- ja tilausajopalveluita tarjoava taksiyritys.
Monipuoliset henkilökuljetukset 1+8 - 1+16 -paikkaisilla autoilla Lieksasta ja Nurmeksesta käsin. Tilatakseissa myös inva- ja paarivarustelu.
Neljän auton perheyritys, jolla on käytössä kaksi 1+4 -paikkaista autoa Seinäjoella ja 1+5- sekä 1+7 -paikkaiset autot Ilmajoella. Lähtöalue: Seinäjoki, Ilmajoki Ajoalue: koko Suomi
Laadukkaat taksipalvelut 1+4 ja 1+7-paikkaisilla autoilla. Pienemmässä autossa yksi pyörätuolipaikka, isommassa invahissi.
Saavalaisen Taksit Oy tarjoaa luotettavat ja mukavat taksipalvelut Aurassa ja muualla Turun seudulla ja tarvittaessa kauempanakin. Saat meiltä kokeneen ja ammattitaitoisen kuljettajan, uudenaikaisen ja viihtyisän taksin ja tarpeidesi mukaan joustavaa palvelua silloin, kun sitä tarvitset.
Meiltä saat kyydin niin yksittäisen henkilön kuin isommankin ryhmän tarpeisiin. Palvelemme yksityisasiakkaita, yritysasiakkaita ja esimerkiksi julkista sektoria kaikenlaisissa kuljetuksissa, mihin kalustomme vain taipuu. Hoidamme niin perinteiset taksikuljetukset, tilausajot, invakuljetukset kuin pakettikuljetuksetkin varmoin ottein.
Käytössämme on vuosimallin 2021 Ford Transit (1+8 henkilölle). Autolla onnistuvat myös invakuljetukset, ja sen varustukseen kuuluu muun muassa pyörätuolihissi.
Vuosimallin 2020 Ford Connect Tourneo (1+6 henkilölle) takaa myös onnistuneet inva- ja paarikuljetukset. Auton varustukseen kuuluu muun muassa pyörätuoliliuska.
Olemme kaksi yritteliästä opiskelijaveljestä Espoosta. Kaikki alkoi heinäkuussa 2020, kun päätimme lyödä viisaat päämme yhteen ja perustimme yhteisen linja-autoyrityksen. Pian perustamisen jälkeen hankimme ensimmäisen linja-auton ja aloimme ajamaan tilausajoja. Nyt reilun vuoden kokemuksen jälkeen, laivastoomme kuuluu kaksi hyvätasoista linja-autoa, jotka soveltuvat pienille ja suurille ryhmille sekä pitkille ja lyhyille matkoille. Kyyditykset ovat olleet urheilujoukkue- ja koulukuljetuksista aina juhlakuljetuksiin asti. Reilun vuoden aikana olemme kuitenkin saaneet paljon tärkeitä taitoja jatkoa varten. Meille tärkeintä on asiakaspalvelu ja tyytyväinen asiakas. Asiakastyytyväisyys on ollut yrityksemme kannalta pääsääntöisesti hyvin myönteistä. Tällä hetkellä 4,9/5 tähteä. Meiltä saa palvelua suomen lisäksi myös englanniksi ja ruotsiksi. Jos siis tarvitsette kuljetusta ryhmällenne, voitte kääntyä puoleemme! Tervetuloa asiakkaaksemme! Esimerkkejä asiakasarvioista tilausajot.net-sivulta: "Kaikki sujui hienosti poikien pelireissulla ensimmäisestä yhteydenotosta kuljetuksen loppuun asti. Erityispisteet ystävälliselle nuorelle kuskille!" "Erinomaista palvelua: asenne kunnossa, kalusto kunnossa ja vaatimuksemme täyttävää. Heti buukkaisin uudestaan." "Bussi oli ok. Kuljettaja oli mukava, joustava ja avulias, kaikki kyydit viikonlopun aikana hoituivat erinomaisesti. Kiitos kyydityksistä!" "Saimme sateiselle syysmatkalle erittäin siistin ja hyväkuntoisen auton sekä taitavan, täsmällisen ja mukavan kuljettajan. Ajoreitit, aikataulut ja palvelu olivat hyvin suunniteltu. Ahtaista paikoista huolimatta kuljettaja käänteli auton näppärästi lähelle ovia, emmekä kastuneet ollenkaan päivän runsaista sateista huolimatta. Ensiluokkaista palvelua!"
Toivon Taxin kyydissä pääset perille turvallisesti ja sovitusti. Tarjoan taksipalveluja Hämeenkyrössä, Ikaalisissa ja Viljakkalassa, vastaten niin perinteisistä taksikuljetuksista ja Kela-kyydeistä kuin tilausajoista ja VIP-kuljetuksista.
Lähtöalueena Hämeenkyrö-Viljakkala-Ikaalinen ja ajoalueena koko Suomi.
Joustavat ja laadukkaat taksipalvelut pääkaupunkiseudulta kaikkialle Suomeen. Myös ennakkotilaukset.
Tarjoan luotettavasti ja turvallisesti henkilökuljetuksia ja taksipalveluja Espoon, Helsingin ja Vantaan alueella.
Lähtöalue: Pirkkala, Tampere, Kangasala, Sastamala, Ikaalinen Ajoalue: koko Suomi
Bussimatkat Pohjoismaihin, Baltian maihin ja Venäjälle 50-paikkaisella bussilla.
Hoidamme kokemuksella ja ammattitaidolla erikokoiset henkilökuljetukset kotimaahan ja Eurooppaan.
TILAA TAKSI numerosta 0400 386 188 mm. Jaurakkajärvi, Puhos, Jaalanka, Ervasti -alueella tai Pudasjärven keskustan alueella numerosta 0400 289 760. Tilaa Taksi Pudasjärven alueella niin olet taatusti asiakasystävällisessä kyydissä! Tarjoamme asiakkaillemme laadukasta taksipalvelua Pudasjärven alueella. Ammattitaitoinen henkilökuntamme palvelee teitä kaikissa kuljetustehtävissä. Olemme Suomen Taksiliiton jäseniä Lähtöalue: Pudasjärvi, Oulu, Ii, Posio, Puolanka, Ranua, Suomussalmi, Taivalkoski, Utajärvi Ajoalue: Koko Suomi
Laadukkaat taksipalvelut neljällä, 6-9-paikkaisella autolla, joista löytyy myös invavarustelu. Lähtöalueena Kokkolan seutu, ajoalueena koko Suomi.
Pienryhmäkuljetukset 8+1 -paikkaisella, invavarustellulla tilataksilla tai henkilöautolla Päijät-Hämeestä kaikkialle Suomeen.
Tilausliikenne Rapi on vuonna 2008 perustettu tilausajoihin keskittynyt yritys, jossa yrittäjänä toimii Markku Rapi. Tarjoamme luotettavaa, ammattitaitoista ja ystävällistä tilausajopalvelua Etelä-Karjalan alueella sekä pidemmille matkoille. Yritykseltä saa nykyään myös matkanjärjestäjän palveluita. Käytössä on kolme linja-autoa. Kun tarvitset kuljetusta yrityksille, ryhmille, joukkueelle tai mille vaan muulle porukalle, ota rohkeasti yhteyttä sähköpostitse tai pyydä tarjous puhelimitse 0400865835. Lähtöalue: Etelä-Karjala Ajoalue: koko Suomi
Lähtöalue: Kanta-Häme Ajoalue: koko Suomi
TaxiCostello on palveluun ja persoonallisuuteen keskittynyt moderni taksiyritys Forssassa. Tarjoamme mahdollisuuden liikkua taksilla niin arkeen kuin juhlaan perinteisellä palvelulla.
Palvelumme
Taksikuljetukset:
Taksin Saat Soittamalla. Ennakkotilauskyselyjä voit laittaa myös sähköpostiin.
Aukioloajat
Sunnuntai: 10:30—18:00 Maanantai: 7:30—19:00 Tiistai: 7:30—19:00 Keskiviikko: 7:30—19:00 Torstai: 7:30—19:00 Perjantai: 7:30—15:00 ja 19:00—5:00 Lauantai: 12:00—16:00 ja 19:00—5:00
Lähtöalue: Joensuu ja lähikunnat Ajoalue: koko Suomi