Tarjoukset
Tarjouspyyntöpalvelu
Seuraa meitä Facebookissa
Jokelan kotiseutumuseossa voi tutustua maa- ja metsätaloudessa käytettyyn hevosvetoiseen työkalustoon alkaen risuäkeestä itsesitojaan. Esillä on erilaisia traktoreita 80 kpl, joista pieni osa ei ole ajokuntoisia. Vanhin on vuosimallia 1929. Esillä on myös todella harvinaisia traktoreita; mm. sellaisia joita Suomesta löytyy ainoastaan 1 kpl. Lisäksi on vanhoja kaivinkoneita, tiehöylä ja vanhoja puimureita. Traktorivetoisia työkoneita on kunnostettu työnäytöksiä varten. Museossa on esillä myös maamoottoreita.
Lisäksi museossa on:
- Metsätyömiehen työvälineitä
- Kirvesmiehen työvälineitä
- Maatalouteen liittyviä työkaluja
- Vapaa-aikaan ja asumiseen liittyvää aineistoa
- Kirjallisuutta, "soittopelejä" ym. Kotiseutumuseossa on mahdollisuus kokeilla räsymaton kutomista sekä tutustua seinäryijyn tekotapaan.
Kirkonrakentajien museo on perustettu vuonna 1989. Sen omistaa Savitaipaleen kotiseutuyhdistys. Museo sijaitsee Savitaipaleen kirkon vieressä olevassa kellotapulissa. Kirkonrakentajien museo on erityismuseo, jonka museorakennus sekä näyttelyt esittelevät aikansa mestareiden kädenjälkiä.
Museossa esitellään kuuluisien savitaipalelaisten kirkonrakentajien Juhana ja Matti Salosen sekä Taavetti Rahikaisen työn jälkiä. Heidät tunnetaan parhaiten kaksoisristikirkkojen eli kahtamoisten rakentajina.
Museorakennus on vuodelta 1779, mutta Taavetti Rahikainen teki siihen muutostöitä 1840-luvulla. Yhteen kellotapuliin on koottu omiin osastoihinsa kirkonrakentamisesta kertovia näyttelyitä. Osastot koostuvat esineistä ja kuvista. Nähtävillä on muun muassa kirkonrakentajien työkaluja ja pieni paanukaton läpileikkausmalli.
Tapulissa on myös mahdollista tutustua kirkolliseen esineistöön, tekstiileihin ja kalusteisiin. Kirkkopenkit, virsitaulut ja vihkipallit olivat aikansa käsityönäytteitä. Näyttelyssä on nähtävillä myös pienoismalli Savitaipaleen palaneesta kirkosta. Lisäksi ihailtavina ovat komeat vanhat urut ja vuodelta 1830 peräisin oleva jalkapuu.
Haminan Puupojat on palveleva puu- ja rautakauppa-alan yritys Haminassa.
Kattavan puutavaravalikoiman lisäksi löydät meiltä myös kaikkeen kodin remontoimiseen liittyvää materiaalia ja tarvikkeita. Sahauspalvelu ja kotiinkuljetuspalvelu kuluu myös palveluihimme.
Katso lisää kotisivuiltamme http://www.haminanpuupojat.fi
MM-Työkalu Oy on perustettu vuonna 1997. Valmistamme monipuolisesti työkaluja sekä kiinnittimiä, ja suoritamme alihankintatöitä. Valmistamme pien- sekä suursarjoja, sekä tarjoamme kokoonpano- ja kasauspalvelua.
Olemme auki ma-pe 8-16 sekä viikonloppuisin tilanteen mukaan!
Toimin Etelä-pohojanmaalla, Seinäjoella ja sieltä noin 100km sätehellä maakunnas.
Kokemusta kiinteistöalalta on yli 20 vuotta niin remontiista, kiinteistönhoirosta, talotekniikasta ja onpa sitä pihatyökki tehty.
Pohojalaanen kun ei oikeen taharo ittiänsä kehua... Mutta kaikki työt onnistuu, on se sitte taulun laitto seinälle tai omakotitalon täysi remontti ja kaikki siltä väliltä. Kalustoa ja työkaluja löytyy omasta takaa, ihan vuokrattavaksi asti. Teen töitä niin yksityysille ku yrityksille ja taloyhtiöölle.
Tarkemmat tiedot palveluista ja tuotteista löydät kotisivuiltamme. Tutustu myös verkkokauppaamme, jossa myydään esimerkiksi maaleja ja erilaisia poistotuotteita.
Helsingin Rakennuskeskus Oy on toiminut vuodesta 2016 alkaen ja päätoimialamme on purkutyöt. Vuokraamme työntekijöitä ja lisäksi teemme linjasaneeraus -ja toimistojen purku urakointia. Palvelemme pääasiassa Uudenmaan alueella, mutta otamme joustavasti vastaan työtarjouksia myös muualta Suomesta. Viime vuoden liikevaihto oli 3,9 milj., ja palveluksessamme on 80 purkualan ammattilaista. Työvoimavuokraukseen tuntihinta on 26 euroa (työntekijä ilman työkaluja). Työntekijät on suurimmaksi osaksi kotoisin Latviasta ja puhuvat latviaa, venäjää ja englantia. Työnjohtajat on kotoisin on Virosta ja puhuvat viroa, suomea, englantia ja venäjää. Palvelujamme käyttävät monipuolisesti niin rakennusalan yritykset suurimmista pienimpiin kuin yksityishenkilöt. Tällä hetkellä teemme yhteistyötä seuraavien yritysten kanssa: Purkucom Oy, Purkupeikko Oy, YIT Suomi Oy, Tardec Länsi Oy, Huolex Oy ja Piikki ja Pora Rautiainen Oy (yritykset tuntevat meidät hyvin ja suosittelevat meitä ehdottomasti). Olemme pieni yritys, mutta työn korkea laatu on meille ykkösasia. Meillä on monen vuoden kokemus suurilla rakennustyömailla ja pidämme aina lupauksemme. Ottakaa ystävällisesti yhteyttä jos olette kiinnostunut. Kiitos ja toivon tulevaa yhteistyötä. Tom Rahkema 0400980335 Helsingin Rakennuskeskus OY
Olemme kokenut uudisrakentamiseen ja remontoimiseen erikoistunut yritys Oulusta. Toimialueenamme on pääasiallisesti Oulun seutu sekä ympäryskunnat (tarvittaessa koko Suomi). Tärkeimpiä arvojamme ovat laadukas työnjälki sekä asiakastyytyväisyys.
Käytämme työssämme nykyaikaisia menetelmiä ja työkaluja, joilla varmistamme työnlaadun sekä tehokkuuden.
Koko tarina. 2000 luvun alussa aloitin apumiehenä henkilöstöpalvelu yrityksessä. Työkohteet sijaitsivat Helsingin alueella ja työtehtävä oli kattotimpurin apulaisena. Suomenlinnassa kantaessani lankkuja katolle tuumin, että minusta olisi paljon muuhunkin. Ryhdyin tuumasta toimeen ja otin asian puheeksi työmaamestarin kanssa. Ei aikaakaan kun mestari kiikutti minulle pellistä tehdyn pakin täynnä työkaluja ja toivotti tervetulleeksi peltiseppien arvokkaaseen oppiin. Siitä alkoi mielenkiinto konesaumakattojen valmistukseen. Minut ohjattiin kattotyömaalta Suomenlinnan hoitokuntaan peltisepän apumieheksi. Kiertelimme kauniissa ja ylväässä Suomenlinnassa. Uusimme vanhoja konesaumakattoja, paikkasimme niitä ja koin ensikosketuksen jalkarännien ammattitaitoa vaativaan lajiin. Ammattitauti iski aika nopeasti molempiin ranteisiin (rannekanavan tukkeuma) eikä reissuhommat sopineet nuorelle reilu 20v miehelle. Lääkärintarkastuksessa todettiin, että peltisepän töitä et tule tekemään ennen leikkausta etkä leikkauksen jälkeen. Helsingistä siirryin Seinäjoelle peltialan yrityksen palvelukseen peltisepän työtehtäviin ja uutena oppiaiheena tuli omakotitalojen, rivitalojen sekä kerrostalojen ilmanvaihto asennukset. 9 vuotta kuitenkin tein ennen ensimmäistä ranneleikkausta. Yrityksessä toimin jo itsenäisenä asentajana. Tekotavat ja yleiset tottumukset rupesivat kuitenkin käymään mahdottomiksi mielenpäälle. Siirryin seuraavaan yritykseen Seinäjoella, mutta kyseinen yritys ei ollut kiinnostunut konesaumakattojen valmistuksesta ja 3 vuoden jälkeen otin yhteyttä seuraavaan yritykseen. Siellä aloitin itsenäisenä asentajana ja uutena oppiaiheena parvekelasitukset. 12 vuoden jälkeen iski jälleen sama tunne, eikö voisi tehdä jotain muuta. Tämän jälkeen työskentelin vielä Vaasassa ja Ilmajoella. Kaikki tämä 12 vuoden ja useiden peltiseppien tieto ja taito kerättynä yhteen pakettiin. Lähdin opiskelemaan yksityiselle turvallisuusalalle Kurikkaan aikuiskoulutus puolelle. Ryhmämme oli VAT22 (vartijan ammattitutkinto). Ennen koulun loppumista työharjoitteluvaiheessa solmin ensimmäisen työsopimukseni Seinäjoella. Tehtäviin kuului paikallisvartiointia, myymälävartiointia, piirivartiointia sekä suojelutehtäviä. Työt rupesivat harvenemaan, joten hain seuraavaan vartioimisliikkeeseen vartijaksi jossa toimin reilun vuoden. Sieltä siirryin vanhana työntekijänä uuteen työtehtävään turvasuojaajaksi. Turvasuojaajana toimin Seinäjoella 3 vuotta. Työtehtäviin kuuluivat rikosilmoittimet, palohälytinlaitteet, ovien lukitusjärjestelmät, hätähälytyslaitteet ja kameravalvontalaitteet. Taas iski sama tunne, että kyllä tästä maailmasta löytyy vielä se paikka jossa minun jalat pysyvät paikoillaan. Siirryin seuraavaan turvallisuusalan yritykseen jossa viihdyin vuoden. Tuon vuoden aikana syntyi kipinä Ectolog Oy:n perustamisesta. Puutyöt ja hirrenveisto ovat kulkeneet mukana jo ennen syntymää. Isäni on hirsirakentaja ja äitini konepuuseppä. Mitä tässä jää mainitsematta ovat keittiökalusteiden valmistus ja asennus, tynnyrisaunojen ja lomamökkien valmistus, grillikodan ja huvimajojen valmistus sekä hirsityöt. Ehkäpä niistä joskus vielä lisää.
Kaipaatko apua henkilöstön, esihenkilöiden tai vaikka johtoryhmän:
- kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin parantamiseen
- työtyytyväisyyden parantamiseen
- sitouttamiseen
- vuorovaikutustaitojen parantamiseen
- yhteistyön parantamiseen?
Haluatko tarjota henkilöstölle, esihenkilöille, johtoryhmälle tai itsellesi:
- työkaluja itsetuntemuksen parantamiseen
- motivaatiota ja sitoutumista lisäävää valmennusta
- tukea ajanhallintaan
- itsensäjohtamisen työkaluja
- työkaluja vuorovaikutustaitojen parantamiseen
- työkaluja erilaisten näkökulmien ottamiseen
- työkaluja menestymiseen?
Oletko hukassa itsesi kanssa ja kaipaat:
- sisäistä rauhaa
- tasapainoa
- lisää iloa elämään
- vaihtoehtoja
- varmuutta
- rohkeutta?
KetäAkatemia auttaa asiantuntijayrityksiä tekemään parempaa tulosta hyvinvoivan, motivoituneen ja sitoutuneen henkilöstön avulla.
Kannattava ja vakaa yritystoiminta perustuu hyvinvoivaan henkilöstöön. Vahva, menestyvä tiimi koostuu hyvinvoivista yksilöistä. Vahva itsetuntemus on kivijalka kokonaisvaltaiselle hyvinvoinnille. Hyvä itsetuntemus auttaa ennaltaehkäisemään mm. uupumusta.
Lähivalmennuksissa alueena pääsääntöisesti Varsinais-Suomi, etävalmennuksissa koko Suomi.
Hoida auton huollot tai korjaukset itse ammattimaisissa tiloissa Raumalla! Meillä on sinulle täydellinen tila ja varustus. Tarjoamme monipuolisen valikoiman työkaluja ja laitteita.
Saat meiltä myös rengastyöt henkilö- ja pakettiautoihin, autojen sisäpuhdistukset tekstiilipesurilla ja/tai imurilla, sekä muutot ja kuljetukset. Tarvittaessa voimme tehdä myös pienhuollot kulkuneuvoosi (mm. öljynvaihdot, jarruremontit ja ruostevauriokorjaukset).
Tarkemmat tiedot palveluistamme ja varustuksestamme löydät kotisivuiltamme.
https://rassipajateeite.fi/
https://www.facebook.com/profile.php?id=61557533854670
Kelan kuntoutuspsykoterapia
Terapiassa olen sinua ja teitä varten. Rauhallisuuteni ja läsnä oleva luonteeni ovat vahvuuksiani. Olen rohkea tarttumaan haasteisiin. Tavoitteenani on, että asiakkaani voivat tutkia terapiaan tuomiaan asioita rauhassa, turvallisessa ilmapiirissä ja kokea asioiden olevan hallinnassa, niin että niitä voi käsitellä. Terapia on prosessi, jota käydään vuorovaikutuksen keinoin. Yhdessä rakennamme tarinaa elämäntilanteesta, johon koet/koette tarvitsevanne keskusteluapua. Korjaavat kokemukset, ajatukset ja teot selventävät omaa, sekä toisen mielipiteitä ja toimintatapoja. ”Irmalla on sydän paikallaan. Hän on myötätuntoinen ihminen.” ”Irma on ihan mahtava! Hänellä on niin paljon elämänkokemusta, että hän ei ihan vähästä hätkähdä.” Perheterapeuttina olen ratkaisukeskeisen koulutuksen käynyt, mutta käytän työssäni myös yhteisöllisyydestä löytyviä ajattelu- ja toimintamalleja. Ne ovat hyvin toimivia ja kannustavia työkaluja. Mielestäni perhe on yhteisö, jossa jokainen on voimavara.
Suurin tavoitteeni on se, että sinä tulet kuulluksi ja nähdyksi. Terapiassa keskustelemme sinulle tärkeistä asioista. Kun tulet vastaanotolleni, sinulla ei tarvitse olla aihetta tai asialistaa valmiina. Voimme miettiä niitä yhdessä. Ohjaan keskustelua kysymysten ja harjoitteiden avulla. Yhdessä luomme rauhallisen, turvallisen ja sallivan ilmapiirin. Terapia on prosessi, joka tuo tullessaan lisää uusia asioita. Terapian alkaessa on usein vaikea tunnistaa, mitkä asiat syvimmiltään vaivaavat, sillä monet haasteet ovat kulkeneet ihmisen mukana lähes koko elämän ajan. Tarjoan sinulle työvälineitä siihen, miten voit lähestyä vaikeitakin asioita. Työskentelen sujuvasti myös etänä. Keskustelu Skypen välityksellä on intensiivistä. Siihen ei vaikuta ympäristö, vaan kohtaaminen tapahtuu kasvoista kasvoihin. Harjoitteet, kuten valokuvien tai kirjoitustehtävien avulla työskentely, onnistuvat hyvin myös verkossa. Terapia netissä voi olla vähintäänkin yhtä laadukasta kuin paikan päälläkin.
Vähä-Kangasjärventie 7 A 4, 35700 Mänttä-Vilppula
ETÄNÄ TAI VARKAUDESSA
Turvallista matalan kynnyksen apua sinulle, jota on kohdannut kriisi.
Terapeuttinen keskustelu auttaa sinua jaksamaan, käsittelemään kokemaasi kriisiä ja lujittamaan luottamustasi tulevaan.
Kriisisi voi olla mikä tahansa elämään tai työelämään liittyvä yllättävä tai pitkäaikainen kriisi.
ETÄNÄ
Mielenhallinan työkaluja mielen hyvinvoinnin tueksi.
Mielenvaltias™-valmennus on henkilökohtainen valmennus sinulle, kun haluat apua mielen hyvinvointiin ilman terapiaan hakeutumista.
Voit kamppailla ylikuormittumisen tai uupumukseen tai masennukseen liittyvän oireiston kanssa.
Mielen taitoja työelämään
SAVO-KARJALASSA TAI ETÄNÄ
Työyhteisöille & yksilöille
Autan Savo-Karjalan työyhteisöjä toimialasta riippumatta muutoksessa, kriisiytyneissä tilanteissa sekä kriisien ehkäisyssä. Työnohjaus ja valmennukset läsnä.
Tarjoan myös yksilötyönohjausta sekä esihenkilö-coachingia Varkaudessa tai etänä.
VARKAUDEN HOITOHUONEELLA
Shiatsuun pohjautuva rentoutushoito hyvinvointisi tueksi.
Ei ole mieltä ilman kehoa tai kehoa ilman mieltä. Joskus kehollinen apu auttaa keskustelua paremmin.
Lämpimästi tervetuloa purkamaan kertynyttä kuormaa kehon kautta Hyvä olla -hoitohuoneelle Varkauteen.