Tarjoukset
Tarjouspyyntöpalvelu
Seuraa meitä Facebookissa
Kuhmoisten Reumayhdistys ry toimii paikallisena reumasairaiden sekä heidän läheistensä edunvalvojana ja tiedon välittäjänä.
Yhdistys tarjoaa jäsenilleen tuen ja tiedon lisäksi monipuolisia virkistys- ja liikuntapalveluita.
Toiminnassaan yhdistys pyrkii sääntöjensä mukaisesti ennalta ehkäisemään selkäsairauksien syntymistä, lievittämään tuki- ja liikuntaongelmaisten kipuoireita ohjaamalla heitä omatoimiseen liikunnan harrastamiseen ja osallistumaan kuntoutus- ja virkistystoimintaan. Yhdistys on Selkäliitto ry:n jäsenjärjestö. Yhdistys tarjoaa jäsenilleen liikunta- ja jumppatoiminnan lisäksi alan asiantuntijaluentoja ja keskustelutilaisuuksia. Virkistystoimintaan sisältyy mm. teatteri- ja ulkoilutapahtumia.
Lempäälän-Vesilahden Reumayhdistys ry on perustettu vuonna 1987. Reumayhdistyksen toiminta on virkistystoimintaa, reuman hoitoon liittyvän tiedon jakamista, sairauden kanssa elämään opettelua ja muiden jäsenten tapaamista.
Yhdistys on voittoa tavoittelematon järjestö joka toimii yhteistyössä Reumaliiton, reumayhdistysten, kunnan sekä muiden yhteistyö tahojen kanssa. Lempäälän-Vesilahden reumayhdistyksellä on edustus Reumaliiton valtuustossa sekä Reumaliiton Pirkanmaan ja Keski-Suomen aluetoimikunnassa. Molemmissa edustajana puheenjohtaja Jukka Riihenmäki.
Yhdistys järjestää retkiä, risteilyjä, jäseniltoja ja teatterimatkoja jäsenten toivomusten mukaan. Jäsenillä on mahdollisuus esittää toivomuksia erilaisista tapahtumista ja osallistua myös itse järjestämään niitä.
Dementiakotien Tuki ry on perustettu vuonna 1992 tukemaan yksityisten dementiakotien virkistystoimintaa.
Tuettavat kodit anovat yhdistykseltä vuosittain avustusta kotien asiakkaiden virkistystoimintaan ja heidän toimintakykyä edistäviin hankintoihin.
Avustuksilla on järjestetty mm. konsertteja, kevätjuhlia ja retkiä sekä hankittu soittimia ja aktiivituoleja asiakkaiden käyttöön.
Tämän lisäksi Dementiakotien tuki ry on auttanut omaishoitajia heidän arvokkaassa työssään järjestämällä vuosittain virkistyspäivän, joka tänä vuonna oli valinnan mukaan lounasristeily Helsingin edustalla tai vaihtoehtoisesti jalkahoito.
Kauhavan Reumayhdistys on alkujaan perustettu v. 1952 mutta toiminta on välillä keskeytynyt. Aktiivinen toiminta alkoi uudestaan v. 1988. Toiminta-alueeseen kuuluivat Alahärmän, Kauhavan, Kortesjärven ja Ylihärmän kunnat, jotka v. 2009 alusta alkaen ovat kuntaliitoksen myötä Kauhavan kaupunginosia. Jäseniä yhdistyksessä on yli 400.
Kauhavan Reumayhdistys on Suomen Reumaliiton jäsen. Liitto on kansanterveys-, vammais- ja liikuntajärjestö, joka toimii eri tavoin reumasairauksien ja muiden tuki- ja liikuntaelin-sairauksien (tules) ehkäisemiseksi, sekä sairastuneiden hoito-olosuhteiden ja elinolojen kehittämiseksi. Liitto valvoo tule-sairaiden oikeuksia, tukee jäsenyhdistystensä työtä ja toimintaa sekä vahvistaa sairastuneiden sosiaalista tukiverkkoa.
Tiedon saanti, oma tai läheisen sairaus sekä tuen ja ystävien saanti ovat selvitysten mukaan tärkeimmät syyt liittyä yhdistyksen jäseneksi. Unohtamatta virkistystoimintaa, jota yhdistys jäsenilleen järjestää mm. teatterissa käyntejä, liikuntapäiviä, yhden ja useamman päivän retkiä, jäseniltoja joissa yleensä on joku terveysaiheinen luento.
Kotkan Reumayhdistys ry on perustettu 21.1.1949. Jäsenmäärä on noin 340. Yhdistys tiedottaa toiminnastaan kaupunkilehti Ankkurissa järjestöt palstalla. Jäsenmaksu on 17,- / henkilöjäsen, josta maksamme 7,-/jäsen Reumaliitolle sekä VYT:lle 0,40,-/jäsen.
Myyjäiset ovat tärkeä osa yhdistyksemme toiminnan rahoittamiseksi. Seuraa ilmoituksia Ankkurissa, puuhaihmisiä tarvitaan aina.
Reumaliitto on vakuuttanut kaikki jäsenet ja toimihenkilöt. Kyseessä on järjestövakuutus, joka kattaa kaikki Reumaliiton ja -yhdistyksen tapahtumat. Jos jotain vahinkoa sattuu näissä tilaisuuksissa, yhteys Reumaliittoon. Sieltä saa vahinkoilmoituskaavakkeet ja ne myös palautetaan sinne. Vakuutusyhtiönä toimii IF.
Kotkan Reumayhdistyksen tehtävä on toimia edunvalvojana ja tiedon jakajana reumatautia sairastaville sekä muille tuki- ja liikuntaelinsairaille.Yhdistys työskentelee reumasairauksien sekä muiden tuki- ja liikuntaelinsairauksien ehkäisemiseksi ja terveyden edistämiseksi. Yhdistys järjestää jäsenilleen liikunta- ja virkistystoimintaa. Yhdistys pitää toimintansa pohjana yhdistyksen sääntöjä, Reumaliiton ohjeistuksia ja Suunta-asiakirjaa. Yhdistyksen toimitila on Kumppanuustalo Viikarissa, Mariankatu 24, 48100 Kotka.
Martat on yhtenäinen, uudistuva kotitalousneuvontajärjestö, joka edistää perheen hyvinvointia. Järjestö toimii aktiivisesti yhteiskunnallisena ja alueellisena vaikuttajana. Aitomäen Martat ry järjestää erilaista virkistystoimintaa esim. teatterireissuja, ulkoilutapahtumia ym. muita tapahtumia yhdessä kylän muiden järjestöjen kanssa.
Toiminta-alue:
Lappi, Kemijärvi, Pelkosenniemi, Salla, Savukoski
Kuvaus toiminnasta:
Koulutuksia, yleisöluentoja, virkistystoimintaa, tapahtumia ja tukihenkilötoimintaa.
Toiminnan tarkoitus:
Suomen Mielenterveysseura on valtakunnallinen kansanterveys- ja kansalaisjärjestö, joka tukee kansalaisten mielenterveyttä, tarjoaa mahdollisuuden mielekkääseen vapaaehtois- ja kansalaistoimintaan, julkaisee materiaaleja ja järjestää koulutuksia ammattilaisille ja kansalaisille. Paikallisseurat rakentavat ihmisten välistä turvaa ja aktivoivat alueidensa asukkaita työhön mielenterveyden tueksi.
Oman alueemme diabeetikoiden yhdistäjä Hei diabeetikko tai diabeetikon läheinen, olet lämpimästi tervetullut Oriveden Seudun Diabetesyhdistyksen jäseneksi! Liitymällä jäseneksemme saat halutessasi yhteyden muihin diabetesta sairastaviin ja mahdollisuuden kokemusten, tuen, tietojen ja taitojen jakamiseen. Jäsenyytesi on myös kannanotto diabeetikoiden hyvän hoidon puolesta, liitymällä tuet diabeetikoiden yhteistä asiaa: mitä enemmän meitä on, sitä vahvemmin voimme vaikuttaa. Olemme Suomen Diabetesliiton jäsenyhdistys: toimiva linkki sinun, sairautesi ja Diabetesliiton välillä. Jäsenyydestä on etua Jos haluat tulla mukaan toimintaamme, sinua kiinnostaa varmasti kuulla, että yhdistyksemme panostaa virkistystoimintaan. Teemme joka kesä retken, jonka edullinen hinta on vain jäsenillemme tarkoitettu etu. Lisäksi järjestämme virkistyspäiviä, onkikilpailuja ja kävelyretkiä. Jäsenmaksumme maksaneet saavat myös
Outokummun mielenterveysyhdistys VÄLKE RY on vuonna 1992 perustettu Outokummun kaupungin, sekä Polvijärven - ja Liperin kuntien alueella toimiva mielenterveyskuntoutujien potilasyhdistys.
Kaiken toimintamme lähtökohtina ovat tasa-arvoisuus, vertaistuki ja kokemus-potilasasiantuntemus.Olemme mielenterveyden keskusliiton jäsenyhdistys.
Järjestämme virkistystoimintaa ja teemaryhmiä. Tule mukaan vaikuttamaan!
Olemme paikalla auttamassa asioiden hoidossa, hakemuksien täyttämisessä, tiedon etsimisessä ja kanssamme voit keskustella ihan mistä vain. Tilamme ovat avoinna 9-15.
Tervetuloa!
Varkauden seudun epilepsiayhdistys
Epilepsiayhdistyksemme on epilepsiaa sairastavien ihmisten ja heidän läheistensä tukiyhdistys. Tavoitteemme on tukea epilepsiaa sairastavia ihmisiä elämään tasa-arvoisina muun väestön kanssa. Järjestämme tapahtumia, virkistystoimintaa ja vertaistapaamisia. Välitämme ajanmukaista tietoa epilepsiasta ja korostamme epilepsian hyvän hoidon, arjessa pärjäämisen sekä työllistymisen merkitystä. Toimintamme perustuu vapaaehtoisten panokseen.
Etelä-Pohjanmaan AVH-yhdistys ry on perustettu 1981 ja sen kotipaikka on Seinäjoki. Yhdistyksemme toimii kaikkien aivoverenkiertohäiriön (=AVH) sairastaneiden, afaattisten henkilöiden, heidän omaistensa ja alan ammattilaisten kanssa Etelä-Pohjanmaan alueella. Yhdistys toimii AVH-potilaiden ja heidän omaistensa yhdyssiteenä. Yhdistys järjestää jäsenilleen vertaistukea, kuukausitapaamisia ja virkistystoimintaa. Olet lämpimästi tervetullut mukaan!
Yhdistyksemme tarjoaa tukea, neuvontaa ja valmennusta omaistaan hoitaville ja järjestämme myös virkistystoimintaa, tapahtumia ja ryhmiä. Toimintaamme osallistuminen ei edellytä omaishoidontuen saamista eikä jäsenyyttä. Tervetuloa mukaan toimintaamme!
Yhdistys on perustettu vuonna 1977 ja se toimii Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin alueella (poislukien Salon seudun) ja sen kotipaikka on Turku. Jäsenmäärä on tällä hetkellä noin 360 .
Yhdistys on munuais- ja maksapotilaiden sekä heidän läheistensä edunvalvoja ja toiminnan tarkoituksena on ennaltaehkäistä munuais- ja maksasairauksia sekä tukea ja auttaa jo sairastuneita ja elinsiirron saaneita sekä heidän läheisiään. Yhdistys pyrkii kehittämään potilasjäsentensä hoidon tasoa ja sosiaalioloja sekä sairastuneiden mahdollisuuksia täysipainoiseen elämään.
Lisäksi yhdistys aktivoi jäseniään liikkumaan, tukee jäsenille suunnattua virkistystoimintaa, harjoittaa valistus-, tiedotus- ja neuvontatoimintaa.
Suomen Nuoret Amputoidut ry järjestää valtakunnallisia ja paikallisia kokoontumisia & tempauksia. Yhden tai kahden päivän tapahtumiin liittyy useimmiten jokin teema, kuten harraste-mahdollisuuksiin tai proteesitekniikkaan tutustuminen. Lisäksi tapana on ollut viettää vuosittain pikkujoulua ja mökkiviikonloppua. Vertaistuki on toiminnan selkäranka.
Vuonna 1993 perustetun Nurmijärven Reumayhdistyksen tarkoituksena on työskennellä tuki- ja liikuntaelinsairaiden eli reumatautien vastustamiseksi ja reumasairaiden hoidon, kuntoutuksen ja muiden palveluiden sekä elinolojen edistämiseksi ja kehittämiseksi sekä toimia alueensa reumasairaiden tukena ja yhdyselimenä ja valvoa heidän yhteiskunnallisia etujaan. Tänä päivänä tavoitteemme on seuraavan suuntaisia: Yhdistyksen tarkoituksena on järjestää jäsenilleen kuntoutus- ja virkistystoimintaa, erilaisia tietoiskuja ajankohtaisista aiheista. Toimia yhteistyössä Suomen Reumaliiton, kunnan sekä paikkaunnalla toimivien muiden yhdistysten kanssa. Pyrimme myös olemaan esillä erilaisissa kylätapahtumissa. Yhdistyksellä on myös edustaja vammaisneuvostossa. Teemme yhteistyötä muiden vammaisyhdistysten kanssa. Olemme jäsenenä Onnenkimpale ry:ssä. Jäseniä yhdistyksessämme on 190.
Euran Seudun Invalidit ry on perustettu vuoden 1976 syksyllä. 40 vuotta tuli täyteen 4.10.2016. Toimialueemme ovat Eura ja Säkylä. Yhdistyksen toimintaperiaatteena on ajaa fyysisesti vammaisten ja toimintaesteisten ihmisten etuja sekä järjestää mukavaa virkistystoimintaa. Esteettömän liikkumisen edistäminen on koko ajan sydänasiamme, sillä edelleen puuttuu luiskia, kaiteita ja invavessoja. Meillä on oma toimitila Invapirtti omalla tontillamme. Osoitteemme on Anttilantie 4. Invapirtillä on esteetön kulku ja inva-wc. Liity rohkeasti joukkoomme!
Facebook: https://www.facebook.com/sorasod/
Toimimme Rauman, Eurajoen ja Euran alueilla.
Mikkelin seudun epilepsiayhdistys ry. on perustettu 1979 ja toimimme Etelä – ja Itä-Savon sairaanhoitopiirien alueella. Yhdistys on ESTERYN jäsenyhdistys (Etelä-Savon sosiaali- ja terveysjärjestöjen tuki ry). Jäsenmäärä on n. 200 henkilöä. Toiminta-ajatus on edistää epilepsiaa sairastavien tasa-arvoista elämää sekä tukea heitä ja heidän läheisiään. Toiminta on lähinnä tiedotus- ja virkistystoimintaa jäsenlähtöisesti. Yhdistys tiedottaa toiminnastaan jäsenkirjeillä, Internet-sivustollaan, sekä toimialueen tiedotusvälineissä. Pikkuhiljaa tiedotusta tulee myös facebook-sivustolle. TERVETULOA MUKAAN!
www.facebook.com/Mikkelin-seudun-epilepsiayhdistys-640685596066685/
Yhdistys toimii aivohalvauspotilaiden ja heidän omaistensa edunvalvojana ja yhdyssiteenä. Yhdistys järjestää jäsenilleen vertaistukea ja virkistystoimintaa.
Ajankohtaista tietoa saa myös mm. 3-4 kertaa vuodessa ilmestyvästä AVH lehdestä (jäsenetu) tai liiton nettisivuilta.
Mäntän Seudun Reumayhdistys ry on 1977 perustettu Suomen Reumaliiton jäsenyhdistys, joka toimii Mänttä-Vilppulan alueella. Yhdistys toimii reumaa sairastavien tukena järjestämällä luentoja, retkiä ja muuta virkistystoimintaa.
https://www.facebook.com/MantanReumayhdistys/
Yhdistyksen kotipaikka on Seinäjoki. Perustettu vuonna 2001. Jäseniä n. 250 Etelä-Pohjanmaan alueen eri kunnista.
Tarkoituksena on edistää kilpirauhassairauksien tunnettavuutta, hoitoa ja tutkimusta sekä kilpirauhassairaiden fyysistä, psyykkistä ja sosiaalista hyvinvointia.
Tarkoituksen toteuttamiseksi:
Vammautuneiden ja pitkäaikaissairaiden edunvalvontaa, vertaistukea ja virkistystä. Olemme Tapaturma- ja sairausinvalidien liiton jäsen. Kerhot kokoontuvat Porin keskustan Nuorisotalolla, Isolinnankatu 12. Tiistaikerho parillisten viikkojen tiistaisin klo 10.30 – 13.30 huoneessa 3. Käsityökerho joka maanantai klo 11 – 14 huoneessa 4. Kesällä tiistaikerhot pidetään yhdistyksen kesäpaikassa Kuntoharjulla. Yhdessäoloa, vertaistukea, opastusta, asiantuntijoita, retkiä yms. Olemme myös Facebookissa.
Mielikkitalo on kaikille avoin kodinomainen MATALANKYNNYKSEN KOHTAAMISPAIKKA
Autismin kirjon pohjalaiset ry on Autismi- ja Aspergerliitto Etelä-Pohjanmaan ja Pohjaanmaan alueella toimiva yhdistys. Yhdistyksen toiminnan pääpainopiste on edunvalvonnassa ja vertaistuessa.
Mannerheimin Lastensuojeluliiton Sodankylän paikallisyhdistys järjestää toimintaa lapsille, nuorille ja lapsiperheille. Toimintaamme kuuluu kirpputorien järjestämistä useamman kerran vuodessa, retkien ja esitysten järjestämistä, lastentarvikkeiden vuokrausta ja tukioppilastoimintaa. Meiltä voit myös saada lastenhoitoapua koulutettujen lastenhoitajien toimesta. Löydät meidät myös Facebookista.
Kouvolan Kuulo ry kuuluu Kaakkois-Suomen Kuulopiiriin. Yhdistyksen toimialueena on entisen Kouvolan ja Anjalankosken kaupungin - sekä Valkealan ja Elimäen kuntien alueet. Yhdistys toimii kuulovammaisten ja kuuroutuneiden yhdyssiteenä, vertaistukijana ja edunvalvojana. Yhdistyksen toiminta painottuu kuulonlähipalveluun , vertaistukitoimintaan, tiedon välittämiseen ja virkistystoimintaan. Lähipalvelussa vaihdamme kuulolaitteen letkuja ja paristoja. Pesemme korvakappaleita ja opastamme kuulolaitteen käyttöä. Kuulolähipalvelu on maksutonta vapaaehtoispalvelua kaikille tarvitsijoille eikä velvoita asiakkaalta jäsenyyttä.
Juuan Hengitysyhdistys on Hengitysliiton paikallisyhdistys.
Yhdistyksemme on perustettu 1981. Toimimme hengityssairaiden ja heidän läheistensä vertais- ja edunvalvontajärjestönä.
Pyrimme edistämään yhteenkuuluvuutta ja sosiaalista kanssakäymistä järjestämällä retkiä ja virkistystoimintaa.
Tukea, turvaa ja huolenpitoa kunniakansalaisillemme ja heidän perheilleen jo yli 50v. Sotiemme 1939-1945 perinnettä tuleville sukupolville.